"Et voi tietää, mitä ihminen on käynyt läpi ennen kuin sä puhut hänen kanssa"

Lahtelaisen Clovis Irafashan elämän luottoaikuiset rohkaisivat ratkaisevilla hetkillä. Arasta lapsesta kasvoi jalkapallokentällä ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kansainvälisissä vapaaehtoishankkeissa avoin, seurallinen ja taitava ihmisten kohtaaja. 

Kroatialainen kyläyhteisö otti avosylin vastaan 

Lyhytkestoinen vapaaehtoisjakso sai Clovisin rakastumaan Kroatiaan. 

Hän solahti osaksi Vrginmostin kyläyhteisöä: lapset halusivat jutella taukoamatta, kyläläiset hakivat lauantaisin futsal-treeneihin, ja erään kylän miehen kanssa tuli tavaksi istuskella kahvilla. Syntymäpäivänään Clovis yllätettiin kakulla, onnittelulauluilla ja seikkailupuistovierailulla. 

Myös vastaanottavan organisaation Pedjasta ja Majasta tuli Clovisille läheisiä, ja Pedjaa hän jopa kutsui leikkisästi “papa Pedjaksi”. 

Lempinimi syntyi tilanteessa, jossa Clovisin oli kielimuurin takia vaikea selittää, että hänen oma isänsä on menehtynyt. Niinpä hän tokaisi, että lomakkeeseen voisi kirjoittaa vaikka “papa Pedja”. 

– Mulla oli vähän aikaa faija sitten, Clovis nauraa lämpimästi. – Pedja ja Maja oli niin ihanat tyypit – ja ne rakasti mua! 

Clovis toistelee, että Kroatiaan on vielä pakko palata – sen hän myös lupasi lähtiessään kylän nuorille. 

Toisten auttamista ja itseen tutustumista 

Kroatiassa Clovis kohtasi ihmisiä vauvasta vaariin työskennellessään päiväkodissa, nuorisokeskuksessa ja palvelukodissa. Erityisesti mieleen jäivät polttopuiden pilkkomisessa apua tarvinnut iäkäs nainen sekä vetäytyvämpi nuori, jota Clovis pyrki aina jututtamaan. 

– Nykyäänkin Pedja ja Maja kiittää mua siitä, että se nuori vähitellen rohkaistui. Se on jäänyt mieleen aika paljon, hän kertoo. – Se mummo taas oli koko ajan, että haenks mä teille juotavaa, haenks mä teille kokista, haenks mä teille pullaa? Siitä näki, että se oli iloinen, kun me autettiin. Mekin oltiin ilomielellä. Apu meni just sinne, missä sitä tarvittiin. 

Kokemus vahvisti Clovisin tunnetta siitä, että juuri ihmisten kohtaaminen ja nuorten kanssa työskentely ovat hänen juttunsa. 

– Se on niin parasta! Keskustella ihmisen kanssa, päästä kuuntelemaan, mitkä on hänen mielipiteet ja ajatukset tai jos hänellä on jotain murheita, Clovis summaa. – Et voi tietää, mitä ihminen on käynyt läpi ennen kuin sä puhut hänen kanssa. 

Seurallisuuden vastapainona Clovis arvosti myös kylän seesteistä elämäntapaa. 

Se rauhoitti häntä ja auttoi oivaltamaan, ettei pää kestä, jos aina tekee liian montaa asiaa päällekkäin. Kerrallaan on parempi keskittyä pariin tärkeimpään. 

Pohdiskelulle meinasi tosin tulla hetkellisesti liikaakin tilaa, kun Clovisin työpari joutui jättämään oman vapaaehtoisjaksonsa kesken, ja yhtäkkiä kämpällä olikin seurana vain huomionkipeä kissa. 

– Mulle tulee aina ikävä Suomeen. Ihan missä vaan oon, riittää että mä oon joku 2–3 viikkoa, sen jälkeen tulee heti ikävä – kavereita ja kaikkea, Clovis myöntää. 

Onneksi niistäkin ajatuksista saattoi keskustella Pedjan ja Majan kanssa. 

Hatšapurilla herkuttelua ja saamelaispukujen loistoa 

Kello löi jo kuusi. Tammikuisena aamuna Clovis odotti turhaan kotipihassaan kaverin lupaamaa kyytiä juna-asemalle. 

Kun kaveria ei alkanut kuulua, Clovis laskelmoi, että oli hypättävä taksiin. Edessä oli yli tuhat kilometriä matkantekoa kohti Inaria ja tiimihanketta nuorisokeskus Vasatokassa. 

– Vasatokan projekti alkoi silleen, että huh! Meinasin myöhästyä junasta. Se oli kaikista stressaavin osuus, Clovis virnistää. 

Hän muistaa ohikulkijoiden hämmentyneet katseet, kun nosti matkalaukun suorille käsivarsille päänsä päälle ja spurttasi junalle juuri ennen sen lähtöä laiturista. Siitä alkoi kahden viikon sukellus saamelaiskulttuuriin – ja vähän georgialaiseenkin. 

Inarissa Clovis järjesti yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa hankifutismatsiin huipentuneen tapahtuman Vasatokan nuorisokeskuksella. 

Porukka toimi hyvin yhteen. Erityisesti georgialaisen ystävän kanssa tulee edelleen vaihdettua kuulumisia jopa viikoittain. 

– Georgialainen leipä, johon laitetaan kananmunaa, oli tosi hyvää, Clovis muistelee ystävän valmistamia hatšapureja. – Se ystävä opetti mulle myös georgialaista kansantanssia, ja sain siitä kehut sen äidiltäkin! 

Vapaaehtoiset olivat mukana myös alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovatin järjestämisessä: he myivät lippuja, rakensivat lumilyhtyjä ja pehmustivat istumapaikkoja porontaljoilla. Festivaalikävijöitä saapui Kiinaa myöten. 

Saamelaisista Clovis ei tiennyt paljoakaan ennen hanketta ja Saamelaismuseo Siidassa vierailua. 

– Se oli ihana kulttuuri! Mä rakastin niitä saamelaispukuja, hän ihastelee. – Inarissa myös puhuttiin suomea ihanasti, se murre on niinkun toinen kieli. 

Tärkeät aikuiset tuuppasivat eteenpäin 

Jo pikkupoikana synnyinmaassaan Ruandassa nuoremmat lapset tulivat aina pyytämään Clovisia leikkimään. Isosisko hätisteli lapset tiehensä, mutta he palasivat vain muutaman minuutin päästä saman kysymyksen kera. 

Ympäristön ja kulttuurin muutos oli kuitenkin massiivinen, kun Clovis 10-vuotiaana muutti perheineen Ruandasta Suomen Lahteen. Jalkapallojoukkueessa hän uskaltautui puhumaan vain kolmelle kaverille, kunnes alle 15-vuotiaiden maajoukkuekarsinnat alkoivat lähestyä. 

– Valmentaja kehui mua koko ajan, että nyt Clovis sut valitaan kohta, niin on pakko sosiaalistua, muuten ei onnistu, Clovis muistelee. 

Toinen kannustava aikuinen oli Lahden etsivän nuorisotyön Irene, joka näki vuosia tuntemansa nuoren potentiaalin ja sai 16-vuotiaan innostumaan vapaaehtoistiimihankkeesta Portugalissa. 

Sittemmin Clovis on osallistunut solidaarisuusjoukoissa kolmeen lyhytkestoiseen vapaaehtoishankkeeseen sekä kahteen tiimihankkeeseen Piispalassa Vasatokan hankkeen lisäksi. 

Kun päätymistä mukaan hankkeisiin tiedustelee, sama vastaus toistuu: 

– Sama Irene taas. Se on mun agent! Clovis vitsailee. 

Suomi näyttää toisenlaiselta, kun katsoo Ruandasta 

Clovisin perspektiiviä laajentavat oman kongolaisen perheen tausta sotaa paossa sekä säännöllinen sukulointi synnyinmaassa Ruandassa. 

– Mä rakastan, kun Suomessa on niin helppoo hommaa. Monet ei näe, kuinka täällä on mahdollisuus käydä koulussa, saada ruoat, käydä kesätöissä jo 15-vuotiaana, kerätä omat rahat. Meidän kotimaassa ei oo sellaisia mahdollisuuksia, mikä mua harmittaa välillä – mietityttääkin välillä, Clovis toteaa vaimeammalla äänellä. 

Jos hän jotain voisi maailmassa korjata, olisi se juuri nuorten tulevaisuus. 

– Antaisin nuorisolle sellaisen kasvatuksen, että niillä olisi olo, että ne hyväksytään, niistä välitetään ja annetaan rakkautta, hyviä harrastuksia ja mahdollisuus käydä koulua. 

Omaan tulevaisuuteen liittyen Clovisilla on ollut jo pidemmän aikaa mielessä yksi ajatus: 

– Katotaan ens vuonna, kun ikä ei oo tullut vielä täyteen, jos mä lähen tekeen pitkäkestoisen vapaaehtoistyöjakson. 

Teksti: Laura Mettälä 

Clovis, 28 vuotta, Lahti 

● Kotoisin Ruandasta, asunut 10-vuotiaasta Lahdessa. Kasvatus- ja yhteisöohjaaja, joka on työskennellyt monipuolisesti lasten ja nuorten kanssa: päiväkodissa, nuorisokeskuksessa, jalkapallovalmentajana sekä orpojen ja pakolaisnuorten ryhmäkodissa. Tehnyt nuorempana dj-keikkoja ja jatkaa edelleen satunnaisia musiikkialan promoottoritehtäviä. 

● Parhaillaan keskittyy pelaamiseen Suomen street soccer -maajoukkueessa ja valmistautuu vuoden kansainvälisiin turnauksiin Pohjoismaissa ja Meksikossa. 

● Unelmoi nuorten kanssa työskentelyn jatkamisesta sekä omien lasten saamisesta. 

● Toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta varmistamalla kaikille nuorille rakastetun olon sekä hyvät harrastus- ja koulunkäyntimahdollisuudet – sotien, nälänhädän ja vesipulan lopettamisen ohella. 

● Hankkeet: Euroopan solidaarisuusjoukkojen lyhytkestoinen vapaaehtoishanke Kroatiassa 2024. Lähettäjänä Lahden nuorisopalvelut. Tiimihanke Vasatokassa 2024. 

Haastattelu on osa 24.4.–1.5.2026 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka tavoitteena on edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja kansalaisvaikuttamista tuomalla nuorten ääntä kuuluviin. Tänä vuonna nuorisoviikko keskittyy solidaarisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä eurooppalaisen vapaaehtoistoiminnan 30-vuotiseen menestystarinaan.

Updated on Среда, 22/04/2026