Slovakialainen tyttö eksyksissä maailmalla, tai kuinka Erasmus muutti elämäni

Hei, minun nimeni on Veronika. Olen kotoisin Slovakiasta, mutta asun nyt Suomessa. 

Mutta kuinka oikein päädyin asumaan Suomeen? Se on tarina, jonka aion kertoa teille nyt. 

Elämä nuorena Slovakiassa ei ollut helppoa. Tulen avioeroperheestä ja asuin äitini kanssa. Meillä ei koskaan ollut paljon rahaa matkustamiseen, enkä koskaan unelmoinut ulkomailla asumisesta. Teini-ikäisenä tutustuin moniin kansalaisjärjestöihin ja vapaaehtoistoimintaan. Se oli yksi asia, jonka myös otin mukaani lähtiessäni yliopistoon opiskelemaan. Ensimmäisen yliopistovuoteni aikana tutustuin ihmisiin, jotka olivat myös mukana Erasmus-hankkeissa. Olin 21-vuotias, kun kuulin heiltä ensimmäisen kerran Erasmus-ohjelmasta. Tuolloin opiskelin pitkään englantia, mutta ainoastaan koulussa, ja opiskelu oli pitkälti sanojen ulkoa opettelua suoraan kirjoista, ei oikeita keskusteluja. Sen vuoksi en tuntenut oloani kovin varmaksi puhuessani englantia, eikä ajatus matkustamisesta yksin ulkomaille opiskelemaan sitä lisää tuntunut sekään helpolta. 

Kesällä 2015 ystäväni etsivät osallistujaa nuorisovaihtoon. Se suoritettaisiin Pohjois-Puolassa, ja sen aiheena olisi ”Handmade”. Hankkeessa oli mukana osallistujia Slovakiasta, Puolasta ja Romaniasta. Muistan, että hankkeen ensimmäisenä matkapäivänä tapasin slovakialaisen ryhmäni, johon kuului viisi minulle entuudestaan tuntematonta ihmistä. Matkustimme yhdessä 14 tuntia autolla lähes koko Puolan halki. Alussa minua hieman pelotti, sillä se oli ensimmäinen matkani yksin vieraaseen maahan, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Pelkoni katosivat kuitenkin todella pian päästyäni paikan päälle ja tavattuani muita puolalaisia ja romanialaisia nuoria. Emme puhuneet samaa kieltä, ja jotkut heistä käyttivät Google Translatea tai muita apukeinoja voidakseen puhua keskenään. Se ei kuitenkaan estänyt meitä pitämästä hauskaa ja tutustumasta toisiimme sekä Puolaan ja puolalaiseen kulttuuriin. Hanke avasi silmäni, sillä sen kautta ymmärsin, että nuoret ovat samanlaisia kaikkialla. Meillä on samanlaisia ongelmia, ideoita ja harrastuksia ja paljon enemmän meitä yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. 

Ensimmäinen hanke olikin minulle vasta alku Erasmuksen parissa. Vuodesta 2015 lukien, jolloin olin mukana ensimmäisessä hankkeessani, aina tämän artikkelin julkaisuun saakka maaliskuuhun 2022, olin jo osallistunut yli 30 hankkeeseen kymmenessä maassa eri puolilla Eurooppaa. Olin mukana nuorisovaihdoissa ja erilaisilla kursseilla ja koulutuksissa. Tutustuessani uusiin ihmisiin ja hankkeisiin Erasmus+ -ohjelman kautta myös oma osallistumiseni muuttui. Alussa olin osallistuja ja myöhemmin halusin toimia ryhmän vetäjänä. Tämän jälkeen minusta tuli ryhmän toinen ohjaaja joissakin hankkeissa, ja toisissa taas autoin hankkeen organisoinnissa tai toimin niissä ohjaajana. Laadin kaksi lyhytkestoista Euroopan solidaarisuusjoukot -hanketta (ESC), ja ne myös hyväksyttiin. 

Viimeisten yliopistokuukausieni aikana sain mahdollisuuden osallistua kurssille, josta valmistutaan EuroPeer-vertaistiedottajaverkoston EU:n nuoriso-ohjelmien alumniksi. Se oli kansainvälinen valmennuskurssi kaikkialta Euroopasta tuleville ihmisille, ja se järjestettiin Suomessa Nuorisokeskus Marttisessa. 

Asuin vielä tuolloin Slovakiassa, ja Slovakian kansallinen toimistomme halusi aloittaa siellä EuroPeer-ohjelman, joten se etsi kurssille kahta osallistujaa Slovakiasta. Olin lopulta ainoa, joka valittiin mukaan hankkeeseen. Matkustin maaliskuun 2018 alussa yhden viikon aikana Suomeen Nuorisokeskus Marttiseen EuroPeer-koulutukseen. 

Vietimme ihanan viikon, ja hankkeen lopussa ulkolämpötila oli maaliskuiseen tapaan mukavat -15℃. Seikkailullisena yllätyksenä koulutuksemme viimeisenä aktiviteettina oli siltakeinu. Hyppäsin keinuun vanhalta rautatiesillalta 14 metrin korkeudesta jäätyneen järven yläpuolelta! Jo pelkästään se kokemus oli uskomaton ja upea päätös hankkeellemme.  

Oltuani mukana niin monessa hankkeessa tiesin aina, että halusin myöhemmin yliopisto-opintojeni jälkeen osallistua eurooppalaiseen vapaaehtoispalveluun eli EVS-ohjelmaan (nykyisin ESC eli Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyö). 

EuroPeer-kurssilla muistan kysyneeni paikalliselta nuorisotyöntekijältä Antilta, aikoivatko he ottaa jossakin vaiheessa EVS-vapaaehtoisia mukaan toimintaansa. Keskustelimme siitä ja päätimme palata asiaan ja katsoa, millainen tilanne olisi myöhemmin. Valmistuttuani yliopistosta toukokuussa lähetin Antille viestin kysyäkseni, olisivatko he kiinnostuneita ottamaan minut vapaaehtoiseksi. Jotenkin kaikki sitten järjestyi kahden viikon aikana, ja jo alle kahden kuukauden kuluttua siitä olin muuttamassa Suomeen vuodeksi. Tämä ei ollut mikään normaali prosessi, sillä yleensä vie kauan aikaa löytää sopiva paikka ja tulla hyväksytyksi. Minusta tuntuu, että jollakin tapaa kaikki vain loksahti paikoilleen ja asiat järjestyivät kannaltani onnellisesti. 

Hankkeeni nimi oli ”Breaking Bubbles of Locality Through Volunteering”. Asuin vuoden ajan Nuorisokeskus Marttisessa pienessä Virrat-nimisessä kaupungissa keskellä Suomea. Toisin sanoen, olin siis ”keskellä metsää, keskellä ei mitään”. :)

Ennen tuloani Suomeen en todellakaan ollut luonnostani mikään ulkoilmaihminen: jos satoi, pysyttelin mieluummin aina sisällä. En ymmärrä täysin vielä tänäkään päivänä, miksi valitsin keskellä luontoa sijaitsevan kurssikeskuksen hankkeelleni, mutta kokemus muutti minua. Hankkeen kahden ensimmäisen viikon aikana ehdin roikkua 12-metrisestä kiipeilytornista, opetella seisomaan SUP-laudalla sekä harjoitella jousiammuntaa, kanootilla melomista, kiipeilyä ja monia muita aktiviteetteja, joista tulikin osa päivittäistä ohjelmaani seuraavan vuoden ajaksi, sillä työskentelin nuorisotyön tiimin kanssa leirikoulujen aikana sekä yhdessä sosiaaliseen vahvistamiseen keskittyvien Nuotta-valmennuksen nuorisotyöryhmien ja kansainvälisten ryhmien kanssa. Vuoden aikana vierailin Suomessa monissa kauniissa paikoissa, joissa sain tilaisuuden kertoa Erasmus+ - ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmista. Olin mukana auttamassa monissa paikallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa paikallisten nuorisotyöorganisaatioiden kanssa eri kaupungeissa ja nuorisokeskuksissa. 

Tapasin paljon nuoria ja joillekin heistä olin ensimmäinen heidän tapaamansa ulkomaalainen ihminen. Hanke vei minut äärirajoilleni ja jopa kaikkien niiden rajojen yli, joita minulla oli ollut aiemmin. En uskonut, että voisin viettää koko päivän ulkona sateessa, lumisateessa tai -25 ℃:n pakkasessa. 

Tuon vuoden aikana ymmärsin, että nuorisotyö on asia, jota haluan tehdä elämässäni, vaikka minulla onkin Slovakiasta maisterintutkinto markkinoinnissa. 

Koska nuorisotyötä ei pidetä Slovakiassa ammattina, päätin jäädä Suomeen. Yhden vuoden aikana opin suomen kieltä ja minut hyväksyttiin kokopäiväopiskelijaksi Etelä-Pohjanmaan Opistoon, josta valmistuisin nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Ammatillinen koulutus Suomessa ja sen suorittaminen suomen kielellä vain yhden vuoden suomen kielen opintojen jälkeen kuulostaa minusta edelleen hullulta, mutta se on minun todellisuuttani. Olen nyt lähes opintojeni loppusuoralla, mutta pääsin ammatilliseen koulutukseen valmistavan Erasmus+ -ohjelman (VET) ansiosta harjoittelijaksi Islantiin kolmeksi kuukaudeksi. Minä ja seitsemän muuta luokkatoveriani suunnittelemme lisäksi toukokuussa opintovierailua Tšekin tasavaltaan tutustumaan maan nuorisotyöhön.  

Vuonna 2015 tietämättä mitään Erasmus+ -ohjelmasta, nuorisovaihdoista, kursseista tai hankkeita järjestävistä ihmisistä päätin vain lähteä mukaan ensimmäiseen hankkeeseeni. En tiedä, miksi lähdin tai mikä sysäsi minut matkaan, mutta olen valtavan kiitollinen tuosta ensimmäisestä hankkeesta. 

Kahdeksan vuoden jälkeen oltuani mukana Erasmus+- ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmissa voin sanoa, että Erasmus on kasvattanut minut. 

Opin olemaan vastuussa itsestäni, budjetoimaan eri tarkoituksia varten ja etsimään parhaat matkatarjoukset. Tavattuani niin monia nuoria ihmisiä voin avoimesti keskustella kenen tahansa kanssa ja opin myös kuuntelemaan ja hyväksymään muiden ihmisten mielipiteitä, jotka voivat poiketa omistani. 

Opin ottamaan vastuuta omasta elämästäni ja uskomaan itseeni, unelmiini ja siihen, että kaikki on mahdollista, jos vain minä itse niin haluan. 

Opin myös englantia hankkeiden aikana paremmin kuin koko opiskeluaikanani. Olen nyt opiskellut suomea 2,5 vuotta. En edes 3,5 vuotta sitten tiennyt, miltä se kuulostaa, mutta nyt puhun sitä sujuvasti ja keskustelen sekä koulussa että töissä suomeksi ihmisten kanssa. 

Erasmuksen ansiosta lensin ensimmäisen kerran elämässäni Kyprokselle. Asuin 40 metriä pitkässä purjeveneessä viikon, tein kahden viikon mittaisen road tripin ympäri Slovakiaa, kohtasin karhun Romaniassa, vierailin korkean tason turvajärjestelyin vartioidussa vankilassa ja kierrätyskeskuksessa Unkarissa, asuin kaupunkien keskustoissa mutta myös luonnon keskellä kohoavassa linnassa ja elin viikon yhdessä sänkyni vallanneiden muurahaisten kanssa. Tapasin yli 1 000 nuorta ympäri Eurooppaa, ja sain kaikista noista hankkeista mukaani 1 000 eri tarinaa, ja nuo tarinat ovat osa minua joka päivä tällä matkallani.  

Erasmus teki minusta sen ihmisen, joka olen tänä päivänä, ja on vaikuttanut siihen, millaisia arvoja ja tavoitteita minulla on elämässäni. 

Tiedän varmasti, että matkani Erasmus+- ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien parissa ei ole vielä ohi, sillä jatkan hankkeiden ohjaajana toimimista ja tulevaisuudessa haluan tukea nuoria heidän omien hankkeidensa luomisessa. Erasmus on yksinkertaisesti osa minua ja elämääni, ja tulen olemaan ikuisesti kiitollinen Erasmuksen ansiosta saamistani kokemuksista ja tapaamistani ystävistä. 

Kahdeksan vuotta sitten en olisi koskaan uneksinutkaan eläväni yksin vieraassa maassa, mutta mikä tahansa on mahdollista, ja minulle Suomesta tuli koti. 

Jaan edelleen seikkailujani Instagram-profiilissani @nika_lost_in_world, josta löydät kaikki Erasmus+ -hankkeeni. 

Jos luit juttuni tänne asti, haluan kiittää sinua siitä. ?

Osoitankin viimeisen kysymykseni sinulle: Millainen sinun Erasmus-tarinasi on

Updated on Perjantai, 13/05/2022