Skip to main content

Nuorten Olympialaiset -kisailutapahtuma

Ennakkotietoa tulevasta tapahtumasta, ilmoittautuminen aukeaa piakkoin.

15/12/2022 17:00

15/12/2022 20:00

Mansikan vaikuttajaryhmän nuoret järjestävät Nuorten olympialaiset -kisailutapahtuman, johon alueen nuoret ilmoittautuvat. Lajeina ovat mm. piparien koristelu, lumenmuovaus, jouluaiheisia tietovisailukysymyksiä. Lisäksi oheistoimintoina on ajateltu olevan piparien syömistä ja glögin juomista päättäjien kanssa sekä nuorten ylläpitämiä muita pieniä kojuja.

Tapahtuma on ilmainen kaikille osallistujille sisältäen matkat, ohjelman ja tarjoilut. Ennakkoilmoittautuminen alueen nuorilta vaaditaan järjestelyjen vuoksi.

Tapahtumassa on tarkoitus lisätä paikkakuntien yhteistä tekemistä ja osallisuutta nuorten keskuudessa. Nuorisotyöntekijöille on tarjolla oma kouluttautumishetkensä tapahtuman ohessa, josta Nuoret mukaan! -hanke vastaa yhteistyötahon kanssa. Myös paikalle saapuvat päättäjät pääsevät osallistumaan sekä nuorisotyöntekijöiden kanssa yhteistyöhön mutta myös kuulemaan alueensa nuoria. Paikalle saapuvat päättäjät saavat oman kojunsa joko olympialaisten yhteyteen tai oheisohjelmaan, jossa on tarkoitus herätellä yhteistä keskustelua alueemme kehittämisestä nuorten näköiseksi.

PODROBNOSTI O ČINNOSTI
Formát aktivity Osobně
Datum zahájení 15/12/2022 17:00
Končí dne 15/12/2022 20:00
Pořadatel Mansikan vaikuttajaryhmä ja Nuoret mukaan! -hanke
Webové stránky organizace http://mansikkary.fi/nuorille
Kontaktní e-mail heidi.lappi@mansikkary.fi
Cílová věková skupina do 13 let; 14-17; 18-24
Jazyk aktivity Finnish
Typ aktivity Jiné
Témata aktivity Účast a zapojení občanů; Začlenění a rovnost; Zdraví, životní podmínky a sport
Rezervace Rezervace nutná – viz podrobnosti
Přístup pro vozíčkáře Není známo
Cíle v oblasti mládeže související s touto aktivitou Společnost podporující začlenění; Duševní zdraví a pohoda; Podpora mladých lidí ve venkovských oblastech; Prostor a možnost se zapojit - pro všechny
Souvislost s Konferencí o budoucnosti Evropy Ne
Očekávaný počet účastníků (odhad) 60
dehaze