Skip to main content

Nuorten Olympialaiset -kisailutapahtuma

Ennakkotietoa tulevasta tapahtumasta, ilmoittautuminen aukeaa piakkoin.

15/12/2022 17:00

15/12/2022 20:00

Mansikan vaikuttajaryhmän nuoret järjestävät Nuorten olympialaiset -kisailutapahtuman, johon alueen nuoret ilmoittautuvat. Lajeina ovat mm. piparien koristelu, lumenmuovaus, jouluaiheisia tietovisailukysymyksiä. Lisäksi oheistoimintoina on ajateltu olevan piparien syömistä ja glögin juomista päättäjien kanssa sekä nuorten ylläpitämiä muita pieniä kojuja.

Tapahtuma on ilmainen kaikille osallistujille sisältäen matkat, ohjelman ja tarjoilut. Ennakkoilmoittautuminen alueen nuorilta vaaditaan järjestelyjen vuoksi.

Tapahtumassa on tarkoitus lisätä paikkakuntien yhteistä tekemistä ja osallisuutta nuorten keskuudessa. Nuorisotyöntekijöille on tarjolla oma kouluttautumishetkensä tapahtuman ohessa, josta Nuoret mukaan! -hanke vastaa yhteistyötahon kanssa. Myös paikalle saapuvat päättäjät pääsevät osallistumaan sekä nuorisotyöntekijöiden kanssa yhteistyöhön mutta myös kuulemaan alueensa nuoria. Paikalle saapuvat päättäjät saavat oman kojunsa joko olympialaisten yhteyteen tai oheisohjelmaan, jossa on tarkoitus herätellä yhteistä keskustelua alueemme kehittämisestä nuorten näköiseksi.

INFORMACIJE O AKTIVNOSTI
Format aktivnosti Uz fizičku prisutnost
Datum početka 15/12/2022 17:00
Završetak 15/12/2022 20:00
Organizator Mansikan vaikuttajaryhmä ja Nuoret mukaan! -hanke
Internetska stranica organizacije http://mansikkary.fi/nuorille
E-adresa za kontakt heidi.lappi@mansikkary.fi
Ciljana dob (raspon) 13 ili manje; 14-17; 18-24
Jezik aktivnosti finski
Vrsta aktivnosti Drugo
Teme aktivnosti Sudjelovanje i angažman; Uključivost i ravnopravnost; Zdravlje, dobrobit i sport
Rezervacija Rezervacija je potrebna – vidi detalje
Dostupnost za osobe u invalidskim kolicima Nepoznato
Ciljevi za mlade s kojima je aktivnost povezana Uključiva društva; Mentalno zdravlje i dobrobit; Korak naprijed za mlade u ruralnim područjima; Prostor i sudjelovanje za sve
Povezano s konferencijom o budućnosti Europe Ne
Broj očekivanih sudionika (procjena) 60
dehaze