Skip to main content

Nuorten Olympialaiset -kisailutapahtuma

Ennakkotietoa tulevasta tapahtumasta, ilmoittautuminen aukeaa piakkoin.

15/12/2022 17:00

15/12/2022 20:00

Mansikan vaikuttajaryhmän nuoret järjestävät Nuorten olympialaiset -kisailutapahtuman, johon alueen nuoret ilmoittautuvat. Lajeina ovat mm. piparien koristelu, lumenmuovaus, jouluaiheisia tietovisailukysymyksiä. Lisäksi oheistoimintoina on ajateltu olevan piparien syömistä ja glögin juomista päättäjien kanssa sekä nuorten ylläpitämiä muita pieniä kojuja.

Tapahtuma on ilmainen kaikille osallistujille sisältäen matkat, ohjelman ja tarjoilut. Ennakkoilmoittautuminen alueen nuorilta vaaditaan järjestelyjen vuoksi.

Tapahtumassa on tarkoitus lisätä paikkakuntien yhteistä tekemistä ja osallisuutta nuorten keskuudessa. Nuorisotyöntekijöille on tarjolla oma kouluttautumishetkensä tapahtuman ohessa, josta Nuoret mukaan! -hanke vastaa yhteistyötahon kanssa. Myös paikalle saapuvat päättäjät pääsevät osallistumaan sekä nuorisotyöntekijöiden kanssa yhteistyöhön mutta myös kuulemaan alueensa nuoria. Paikalle saapuvat päättäjät saavat oman kojunsa joko olympialaisten yhteyteen tai oheisohjelmaan, jossa on tarkoitus herätellä yhteistä keskustelua alueemme kehittämisestä nuorten näköiseksi.

Information om aktiviteten
Format for aktiviteten Personligt fremmøde
Starter den 15/12/2022 17:00
Slutdato 15/12/2022 20:00
Organiseret af Mansikan vaikuttajaryhmä ja Nuoret mukaan! -hanke
Organisationens hjemmeside http://mansikkary.fi/nuorille
E-mailadresse heidi.lappi@mansikkary.fi
Målaldersgruppe 13 år eller derunder; 14-17; 18-24
Sprog for aktiviteten Finnish
Type aktivitet Andet
Emner for aktiviteten Deltagelse og engagement; Integration og ligestilling; Sundhed, velvære og sport
Tilmelding Bestilling altid påkrævet – læs mere
Kørestolsadgang Ukendt
Ungdomsmål, som denne aktivitet er relateret til Gør vores samfund rummelige; Sørg for psykisk sundhed og trivsel; Giv de unge i landdistrikterne bedre muligheder; Giv de unge mødesteder og mulighed for at deltage i demokratiet
Indgår i konferencen om Europas fremtid Nej
Antal forventede deltagere (skøn) 60
dehaze