Skip to main content

Euroopan solidaarisuusjoukot

VAHVOJA YHDESSÄ

Kuten Euroopan solidaarisuusjoukkoja koskevan asetuksen 3 artiklassa säädetään, niiden erityistavoitteena on tarjota nuorille – myös heille, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia – helposti käytettävissä olevia mahdollisuuksia osallistua solidaarisuustoimiin, joilla saadaan aikaan myönteisiä yhteiskunnallisia muutoksia unionissa ja sen ulkopuolella. Samalla tavoitteena on parantaa näiden nuorten osaamista ja tunnustaa se asianmukaisesti sekä helpottaa heidän osallistumistaan aktiivisina kansalaisina.

Kuten Euroopan solidaarisuusjoukoissa myös Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukoissa osallistujat saavat Youthpass-todistuksen. Youthpass on laajalti käytössä EU:ssa, ja sillä voi todistaa Euroopan nuoriso-ohjelmien hankkeissa kerrytetyn osaamisen.
 

Euroopan solidaarisuusjoukot
Weight
142