DiscoverEU:n kulttuurireitti
Kulttuuri on Euroopan sykkivä sydän: se pitää sisällään niin goottilaisia torneja, mullistavia muotikokoelmia, uusia musiikkityylejä synnyttäviä sävellyksiä kuin sukupolvelta toiselle periytyviä kansantarinoitakin. Nähtävää ja koettavaa on itse asiassa niin paljon, että voi olla vaikea tietää, minne mennä, kun aikaa matkustaa DiscoverEU-kortilla on vain muutama päivä tai viikko. Meillä on kuitenkin ratkaisu! DiscoverEU:n kulttuurireitti sisältää huolella valittuja Euroopan kohteita muun muassa elokuvan, muodin, ruoan ja taiteen ystäville.
Guimarãesista Eskişehiriin ja Stavangerista Vallettaan ulottuva DiscoverEU:n kulttuurireitti vie matkailijan seikkailulle Euroopan laajaan ja monipuoliseen kulttuuriperintöön. Valittavana on useita eri alareittejä, joiden aiheina on kulttuurin eri osa-alueita: muotoilu, historia, musiikki, arkkitehtuuri, kirjallisuus, muoti, kuvataide, teatteri, elokuva, kansantaide ja ruoka. Voit myös suunnitella oman reittisi vinkkiemme pohjalta. Mihin sitten päädytkään, voit olla varma, että Euroopan kulttuuritarjonta tekee hyvää mielelle ja sielulle.
Osa kulttuurireitin kohteista on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi ja osa on lisätty Unescon arvostettuun maailmanperintöluetteloon. Mukana on myös kohteita, joilla on Euroopan kulttuuriperintötunnus. Reitillä on myös Esteetön kaupunki -kilpailussa pärjänneitä kohteita. Nämä kaupungit ovat tehneet paljon sen eteen, että ne olisivat esteettömiä kaikille iästä, liikuntakyvystä tai muista kyvyistä riippumatta.
Valitse siis itseäsi kiinnostava kulttuurin osa-alue ja tutustu vaihtoehtoihin!