Skip to main content
© UNESCO © UNESCO

Nuoret kulttuuriperinnön – ja rauhan – turvaajina Jemenissä

Päivitetty viimeksi Tiistai, 29/09/2020

EU:n rahoittama Unescon hanke luo työpaikkoja ja antaa nuorille jemeniläisille mahdollisuuksia suojella kulttuuriperintöään. Hankkeessa nuoret restauroivat sodan runtelemia historiallisia kohteita. Tavoitteena on luoda yhtenäisyyttä ja rakentaa rauhaa pala palalta.

Jemen on kärsinyt konflikteista vuodesta 2015 alkaen, mikä on aiheuttanut laajan, miljooniin ihmisiin vaikuttavan humanitaarisen kriisin. Noin 70 prosenttia väestöstä on alle 25-vuotiaita, joten tilanne on vaikuttanut nuoriin erityisen pahasti. Puolet heistä ei saa töitä, ja köyhyys on yleistä. 

Samaan aikaan maan kulttuuriperintö, jota EU pitää tärkeänä rauhanrakentamisen osana, on kärsinyt suuria vahinkoja.

Kun EU ja Unesco yhdistivät voimansa näillä rintamilla, tuloksena oli innovatiivinen idea: 10 miljoonan euron cash-for-work-hanke, jossa kaupunkilaisnuoria opetetaan suojelemaan historiallisia kohteita ja heille maksetaan tehdystä työstä. Osa hankkeen historiallisista kohteista on muinaisen sivilisaation jäänteitä. 

Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria jemeniläisiä ansaitsemaan elantonsa ja oppimaan arvokkaita taitoja. Lisäksi hankkeella pyritään tuomaan nuorten elämään mielekkyyttä vaikeissa oloissa auttamalla heitä yhdistämään voimansa kulttuuriperinnön hyväksi. 

”Tämä nuorten työllistymistä ja kulttuuria edistävä hanke on erittäin tärkeä, jotta voidaan parantaa jemeniläisten selviytymiskykyä ja tukea rauhanrakentamista”, kertoi Jemenin pysyvä Unesco-edustaja Mohammed Jumeh hankkeen esittelytilaisuudessa Brysselissä maaliskuussa 2020.

Hanke kestää kolme vuotta eli elokuuhun 2021 saakka. Tiivistetysti sen tavoitteena on työllistää 4 000 nuorta, joista ainakin 500 on naisia, yhteensä 500 000 henkilötyöpäiväksi. Osallistujat ansaitsevat 8–12 Yhdysvaltain dollaria (7–10,75 euroa) päivässä. 

Työtä tehdään enimmäkseen Unescon maailmanperintökohteissa Sanaassa, Shibamissa ja Zabidissa sekä historiallisessa Adenin kaupungissa. Siihen voi kuulua mitä tahansa julkisivujen ja kattojen korjaamisesta aina monimutkaisten arkkitehtonisten yksityiskohtien restaurointiin. 

Solidaarisuuden tukena

Hanke on vetänyt mukaansa myös ulkomailla asuvia nuoria jemeniläisiä taiteilijoita, elokuvantekijöitä, muusikoita ja muita luovan alan toimijoita. Sen avulla nämä nuoret ovat voineet tukea kotimaansa luovan alan toimijoita, joilla ei ole keinoja, välineitä ja koulutusmahdollisuuksia ammattinsa harjoittamiseen. 

Hankkeen puitteissa Dohassa järjestettiin lokakuussa 2019 jemeniläisnuorten kulttuuriin liittyvää maastamuuttoa käsittelevä Unescon foorumi, jossa tämän ryhmän jäsenet laativat suosituksia siitä, miten voidaan edistää nuorison luovuutta ja kulttuuri-ilmaisua konfliktin jatkuessa. 

Hankkeessa mukana oleva tällä hetkellä Qatarissa asuva elokuvantekijä Mariam Al-Dhubhani korostaa, miten elokuva-ala voisi auttaa jemeniläisiä elämään rauhassa. 
”Elokuva edistää yhteiseloa”, sanoo 29-vuotias Mariam Euroopan nuorisoportaalille.

”Meidät jemeniläiset on jaettu eri leireihin yhä uudelleen ja yhä syvemmin, kunnes tuntuu siltä, ettei sopua ole mahdollista saavuttaa. Mutta keinoja löytyy, aina. Kaikesta huolimatta meillä on yhteinen historia, meillä on yhteinen maa.”

Huomio pois sodasta

Hankkeessa jemeniläisille kansalaisjärjestöille myönnetään myös pienimuotoisia avustuksia, joilla edistetään nuorten sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä tuetaan luovia aloja ja kulttuurin kehittämistä.

Foorumiin myös osallistunut Osama Khaleid on jemeniläinen elokuvantekijä, joka asuu tällä hetkellä Berliinissä. Hänen mukaansa tämä hanke ja muu kulttuurin esiintuominen antavat toivoa ja tarjoavat tärkeitä ilmaisuvälineitä nuorille kaiken sotaan liittyvän negatiivisuuden keskellä. 

”On tärkeää antaa nuorille toinen näkökulma”, 26-vuotias Osama toteaa Euroopan nuorisoportaalille.

Vuoden 2019 aikana EU on antanut Jemenille 440 miljoonaa euroa humanitaarisen avun rahoitusta.
 

Tutustu hankkeeseen

Cash-for-work: kaupunkilaisnuorten toimeentulon edistäminen Jemenissä