25-vuotias Jenny Kuoppamaa vietti viime syksynä kaksi kuukautta vapaaehtoistyössä Kroatiassa. Lämpimän ja ihmisläheisen Jennyn suurimpia oivalluksia oli, ettei ulkomailla tarvitsekaan olla täydellinen. Matalan kynnyksen kansainvälistymismahdollisuuksia hän toivoo nuorille lisää.

Kun lahtelaisen DraamaLaB-työpajan ohjaaja esitti kysymyksen: ”Haluaisiko jompikumpi teistä lähteä syksyllä Kroatiaan kahdeksi kuukaudeksi?”, ei Jennyn tarvinnut miettiä vastaustaan pitkään.

‒ Mä innostuin ite heti, koska mulla ei ollu syksylle tiedossa töitä. Vaikka luullakseni ohjaaja heitti kysymyksen mulle ja mun ystävälle puolittain vitsillä, kertaa Jenny noin vuoden takaisia tapahtumia.

Myönteisen vastauksen jälkeen asiat etenivät jouhevasti. Elokuun lopulla Jennyn oli aika ottaa siivet alleen ja lentää etelään. 

Kun kynnys on tarpeeksi matala, ei jännityskään haittaa

Kaksi kuukautta kestänyt vapaaehtoisjakso pienessä Vrginmostin kylässä oli Jennylle ensimmäinen merkittävämpi kansainvälinen kokemus. 

‒ Mulla ei oikeestaan oo ees ollu mahollisuuksia reissata. Ja silti mulla on kuitenkin ollu semmonen haave, että ois jossain kohtaa mukava matkustaa tai ehkä opiskella ulkomailla. Musta oli tosi hyvä, että tuli tällanen mahollisuus – näin matalalla kynnyksellä.

Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmaan kuuluvan lyhytkestoisen vapaaehtoistyön tarkoitus onkin tarjota juuri matalan kynnyksen kansainvälistymismahdollisuuksia. EU-rahoitus tekee osallistumisesta nuorelle maksutonta, ja lisäksi on saatavilla tukea sekä käytännön järjestelyihin että henkisten esteiden selättämiseen.

Jenny kertoo, että innokkaasta asenteesta ja kovasta tahdosta huolimatta reissuun lähtöön liittyi melkoinen määrä jännitystä. 

‒ Jännitti ihan tosi paljon. Jännitti jo ennen lähtöö ja silloin kun oltiin matkalla ja vielä kun oltiin jo perillä, mutta se hälveni tosi noppeesti, kun ihmiset oli niin vastaanottavaisia.

Kahteen kuukauteen mahtuu yllättävä määrä iloa ja haikeutta

Lahdesta Jennyn kanssa Kroatian Vrginmostiin lähti myös toinen nuori vapaaehtoinen. Etukäteen kuullut varoitukset siitä, että kroatialaiset eivät välttämättä osaa kovin hyvin englantia, osoittautuivat täysin vääriksi. 

‒ Lapset ja nuoret olivat tosi rohkeita ja tottuneita vierasmaalaisiin. Niiden kanssa oli ihan älyttömän mukava touhuta, hehkuttaa Jenny. 

Vapaaehtoisten työpaikka oli toimintakeskus, jossa paikalliset lapset ja nuoret kävivät vapaa-ajallaan viihtymässä. Tehtävänä oli järjestää lapsille ja nuorille aktiviteetteja: liikuntaa, pelailua, askartelua ja käsitöitä. Välillä ohjaushommia oli myös viereisessä kylässä. Vanhainkodissa vapaaehtoiset kävivät pelaamassa – mitäpä muuta kuin – bingoa. 

Elokuun lopulla suomalaisten saapuessa paikalla oli vielä liuta muista maista tulleita vapaaehtoisia. Paahtavan helteen hellittäessä myös vapaaehtoisten määrä vakiintui viiteen.

Vaikka Jennyn vapaaehtoisjakso kesti vain kaksi kuukautta, ehti siinä ajassa lähentyä viiden muun vapaaehtoisten kanssa. Jennylle on jäänyt mieleen tiiviiksi muodostuneesta porukasta ensimmäisenä poistuneen turkkilaisen viimeinen ilta yhteisessä majapaikassa. 

‒ Meillä oli ihan tosi hauskaa: laulettiin, tanssittiin ja hassuteltiin. Työkaverin lähtö oli lopulta yllättävän kova paikka, koska me oltiin oltu joka päivä niin läsnä toisillemme, muistelee Jenny.

Epätäydellisyys yhdistää

Lahden kaupungin koordinoima vapaaehtoistyöhanke, johon Jenny osallistui, on nimeltään #YouthTogether. Se listaa tavoitteeseen edistää solidaarisuutta, hälventää pelkoja eri kulttuureista ja lähtökohdista olevia kohtaan, edistää tasa-arvoista kohtaamista ja kohtelua sekä lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Miten Jenny arvioi näiden tavoitteiden toteutuneen?

‒ Kyl mun mielestä tavoitteissa on onnistuttu hyvin. Oon ite ollu avoin ja pyrkiny aina kohtaamaan muut ennakkoluulottomasti, mutta silti yhteisen kielen puute luo ulkomaalaisten kohtaamiseen kynnystä ja jännitystä. 

Jennyn mielestä parasta reissussa oli juuri se, että pääsi kohtaamaan erilaisista taustoista ja kulttuureista tulevia ihmisiä. Kokemusten jakaminen, vieraista kulttuureista ja tavoista oppiminen oli nuoren naisen sanoin ”ihanaa”. 

”Täähän on tosi perusjuttu; eihän tässä tarvinnukaan olla mitenkään täydellinen.”

Englannin kielen käyttämiseen liittyvää epävarmuutta helpotti eniten se, ettei kukaan osannut kieltä täydellisesti. Niinpä nuoret päätyivät kyselemään toisiltaan oikeaa sanaa ja auttamaan toisiaan hankalissa kohdissa. Lopulta juuri epätäydellisyys inhimillisti ja yhdisti.

‒ Siinä jotenki tajus, että täähän on tosi perusjuttu; eihän tässä tarvinnukaan olla mitenkään täydellinen, ja silti me kaikki tullaan kuulluksi ja me kaikki tullaan ymmärretyksi, Jenny nauraa. 

Nuorissa on tulevaisuus ja toivo

Niinhän siinä usein käy; kokemus vapaaehtoistyöstä ei suinkaan hillinnyt nälkää kansainvälistymiseen, vaan pikemminkin kasvatti sitä.

‒ Kyllä mulle jäi sellanen kipinä, et olis mahtavaa, jos pystyis joskus työskentelemään kansainvälisesti ja mieluiten just nuorten parissa. Tai sitten jos olis mahollisuus lähtee uuestaan vapaaehtoshommiin, Jenny miettii ja toteaa, että hänellä vielä jokunen vuosi aikaa haudutella asiaa, koska yläikäraja Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön on 30 vuotta.

Jenny haluaa uskoa parempaan tulevaisuuteen, vaikka esimerkiksi sota ja ilmastonmuutos aiheuttavat stressiä monille nuorille, myös Jennylle itselleen. Lasten ja nuorten asiat ovat muutenkin Jennyn sydäntä lähellä: 

‒ Kun nuoret sais olla nuoria ja lapset kasvaa rauhassa, hän puuskahtaa.

Jenny kuvailee, että syvällä sisimmässään hän vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta luottaa siihen, että nuorten avoimuus ja halu edistää oikeita asioita vie asioita parempaan suuntaan. 

‒ Vaikka välillä tuntuu epätoivoiselta, niin toivois, ettei tuu sellasta, että heitetään täysin hanskat tiskiin, vaan jaksettais puhua ja toimia tärkeiden asioiden puolesta. 

Jenny pääsee kunnolla vauhtiin, kun kysyn, mitä hän muuttaisi maailmassa, jos voisi muuttaa mitä vaan. Ihan ensimmäisenä Jenny tarttuisi sosiaaliseen ja psykologiseen turvallisuuteen. 

‒ Tarkoitan yhdenvertaisuutta. Siinä on menty eteenpäin, mutta vielä on tekemistä! Ettei ihmisten taustan, kulttuurin, ihonvärin, koon, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai vamman takia tarttis pelätä, miten toiset ihmiset kohtaa. Että kaikki voitas olla omia ittejämme, Jenny visioi. - Ja tottakai, jos mulla olis taikasauva, lopettaisin heti kaikki sodat. 

Lopuksi Jenny toteaa, että jos saisi vielä yhden muutostoiveen esittää, lisäisi hän roimasti panostusta mielenterveyteen, sillä ”siitähän se kaikki lähtee”.

Jenny Kuoppamaa, Lahti

• 25-vuotias kosmetiikkaneuvoja, joka työskentelee tällä hetkellä henkilökohtaisena avustajana.
• Rentoutuu ja toteuttaa luovuuttaan meikkaamalla. 
• Tärkeää elämässä lähipiiri: ”Tuntuu, että mulla on just oikeet ihmiset mun ympärillä.”
• Jos Jennyllä olisi taikasauva, jolla voisi muuttaa mitä tahansa, loisi hän maailmasta kaikenlaisille ihmisille turvallisen paikan elää.
• Hanke: Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelman vapaaehtoistyö Lahden kaupungin koordinoimassa #YouthTogether-hankkeessa. Lahti vastaanottaa ja lähettää nuoria eri mittaisille vapaaehtoisjaksoille tavoitteenaan lisätä solidaarisuutta ja tasa-arvoista kohtaamista.

Haastattelu on osa 12.–19.4.2024 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka teemoja tänä vuonna ovat aktiivinen kansalaisuus, demokratia toiminnassa ja tuo äänesi kuuluviin.

Teksti: Hilma Ruokolainen

Kuva: Jonna Huttunen

Updated on Tiistai, 17/02/2026

Lukiolaiset Anton Linja ja Rebekka Laihonen kuuluvat reilun kymmenen nuorisoseuralaisen porukkaan, joka ei saa tarpeekseen keskustelusta. Nuorilla on sananen – itse asiassa montakin – sanottavanaan sekä suomalaisen keskustelukulttuurin että yhteiskunnallisen keskustelun kehittämistarpeista. 

Jyväskylän seudun nuorisoseuroilla oli positiivinen ongelma: iso liuta aktiivisia nuoria seuralaisia, joilla oli paljon sanottavaa. Ratkaisu vaivaan löytyi Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmasta, josta saatiin rahoitus nuorten äänen kuuluviin tuovalle podcastille. 

Podcastaajaporukan nuorimmainen, 16-vuotias Anton Linja, kertoo podcastin valikoituineen tekemisen muodoksi, koska nuoret kokivat juuri keskustelun arvokkaana. Esittäviin taiteisiin suuntautunutta Antonia vetivät puoleensa myös mahdollisuus monipuoliseen itseilmaisuun ja uuden oppimiseen. 

‒ Meillä oli vahva tekemällä oppii -meininki. Tehtävät valikoitu sen perusteella, mikä kiinnosti ja missä vois olla hyvä, Anton muistelee.

”Nyt voidaan jopa sanoa, että ollaan tultu ihan hyviksi tässä, mitä tehdään.”

Yksi mukana olevista nuorista aikuisista toimi vertaisohjaajana, koska hänellä oli podcastin toteuttamiseen vaadittava tekniikka hallussa.

‒ Hankkeen edetessä tapahtu pikkuhiljaa delegointia, kun Altti alko jakeleen tehtäviä. Nyt voidaan jopa sanoa, että ollaan tultu ihan hyviksi tässä, mitä tehdään, Anton toteaa.

Anton kertoo myös, että podcastin aiheisiin sukellettiin ”oma pää edellä”, eli puheenaiheet valikoituivat kunkin omien kiinnostusten mukaan. 

Vuoden kestäneen hankkeen aikana nuoret toteuttivat 14 podijaksoa. Lisäksi hanke pääsi esille Nuori Kulttuuri Talks -tapahtumassa Kuopiossa sekä Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla Hämeenlinnassa. Tiivistäen: podcast on ollut melkoinen menestys!

Merkityksellisille keskusteluille pyhitetty tila

Keskustelutallenteita työstävä 15–28-vuotiaista nuorista koostuva poppoo tapasi kerran kuussa. Tapaamiset alkoivat aina kuulumiskierroksella, jossa jokainen pääsi jakamaan tuntojaan. Rebekka Laitinen, 17, kertoo, että kokoontumisiin oli aina kivaa mennä:

‒ Olo oli aina tervetullut ja tila tuntui turvalliselta. Tosi nuorisoseurahenkistä!

Podcastia tekevistä nuorista syntyi vahva ja kutsuva yhteisö. Rebekka kuvaa keskusteluja ja tapaamisia erityisiksi:

‒ Kyllä arjessakin on tärkeitä keskusteluja, mutta se oli vähän niinku tila, joka oli pyhitetty merkityksellisille keskusteluille. Ja niiden podcastienkin ulkopuolellakin me puhuttiin kaikenlaisista yhteiskunnallisista aiheista.

‒ Se ei ollu vaan sitä tekemistä, vaan foorumi ihan kaikkeen, jatkaa Anton. – Se oli itsessään yks vuoden kestävä keskustelutapahtuma, josta osa taltioitiin.

Kuplat puhkeavat, kun ne puhkaistaan

Molemmat nuoret korostavat, että keskusteluista teki arkikeskusteluja kiinnostavampia se, että mukana oli niin eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria.

‒ Kavereiden kanssa lähtökohdat on niin samanlaisia. Tosta tuli mulle uusia ajatuksia, koska kuuli muista maailmoista, joissa ei ite oo niin sisällä. Kokemuksia pysty rinnastaan ja miettiiin uudella tavalla, Anton kuvailee.

‒ Joo, se oli just tosi ihanaa ja kiinnostavaa, että oli tyyppejä, jotka oli vaikka yliopistossa tai siviilipalveluksessa, kun ite on vielä lukiossa ja sillee, myötäilee Rebekka.

”Kaikki me osataan keskustella. Kunhan kertoo sen oman mielipiteen!” 

Nuoret intoutuvat puhumaan kuplautumisesta ja kertovat pitävänsä tietynlaisena etuoikeutena sitä, että he pääsevät kurkistamaan omien kupliensa ulkopuolelle. 

‒ Nuorten keskuudessa on tosi paljon kuplia. Kaveriporukat muodostuu yhteisistä mielenkiinnonkohteista ja elämäntilanteista lähtien, niin harvemmin niissä on erilaisuutta ja eriäviä mielipiteitä, Rebekka analysoi.

Rebekan mukaan osasta nuorista jää sellainen vaikutelma, etteivät he halua tilanteisiin ja paikkoihin, joissa voisi käydä syvällisempää keskustelua. Hän arvelee sen johtuvan pelosta, joka puolestaan saattaa olla peräisin kokemuksesta, ettei osaa.

‒ Onhan se vähän hassua, koska kaikki me osataan keskustella. Kunhan kertoo sen oman mielipiteen!

Koukussa keskusteluun

Anton ja Rebekka eivät keskusteluja karta – päinvastoin, vauhtiin päästyään he eivät osaa enää lopettaa.

‒ Mä ainakin oon jäänyt tähän jopa koukkuun. En tiedä, mihin kaikkeen tää johtaa, mut innon ja keskustelunhalun haluan säilyttää, Anton pohtii.

Anton kertoo, että hänellä on myös paljon toiveita sen suhteen, miten keskusteluja Suomessa järjestetään: 

‒ Jos tavan tallaajia otettais paremmin mukaan, olisin ekana osallistumassa, hän nauraa.

‒ En mäkään tästä irti pääse. Koska tää on niin tärkeetä itelle, sitä haluaa viedä eteenpäin, Rebekka vahvistaa Antonin näkemystä.

Itse asiassa molemmat ovat jo mukana jatkohankkeessa, jonka keskeinen tavoite on kehittää podcast-toimintaa. Uudella tuotantokaudella halutaan muun muassa ottaa ajankohtaisaiheet paremmin huomioon, ja toiveissa olisi myös päästä useampiin tapahtumiin mukaan. Anton on luottavainen: 

‒ Meillä on jo tosi paljon ideoita, joten varmasti keksitään taas jotain uutta kivaa.

Virhe, iso virhe, ”nuoret ei halua osallistua”

Anton ja Rebekka toteavat lähes yhteen ääneen, että on hirvittävän ärsyttävää, jos sanotaan, että nuoria ei voi ottaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja perustellaan asiaa väittämällä, että nuoret eivät ymmärrä riittävästi tai että heillä ole mielipidettä. 

‒ Mitä mä oon kuunnellu poliitikkoja ja nuoria, niin nuorilla on huomattavasti enemmän mielipiteitä siellä sanojen takana, sanoo Anton ykskantaan.

Rebekan mukaan on massiivinen virhe olettaa, ettei nuorilla ole halua yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kaikilla ei ehkä ole vaadittuja taitoja, mutta osallistumattomuus ei johdu siitä, etteivätkö nuoret haluaisi tulla kuulluiksi. 

”Haluaisin löytää keinoja osallistaa niitä nuoria, jotka kokee, ettei niillä oo paikkaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.”

Mukaan ottamisesta Rebekka vastuuttaa vanhempia sukupolvia. Hän kritisoi tarjolla olevia osallistumismahdollisuuksia siitä, että niihin tarttuminen vaatii nuorilta paljon rohkeutta ja omaa aktiivisuutta. Suurimmalle osalle osallistumisen kynnys on liian korkea. 

Juuri tämän vinksallaan olevan systeeminen taklaaminen kiinnostaisi Rebekkaa:

‒ Haluaisin löytää keinoja osallistaa niitä nuoria tai minkä tahansa ikäisiä ihmisiä, jotka kokee, ettei niillä oo paikkaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Polarisaatio ärhäköittää, ja se voi olla sekä hyvä että huono asia

Anton kertoo hieman surullisena, että joskus polarisaatio vaikeuttaa samanikäisten keskenään käymää keskustelua. 

‒ Kun mielipiteet ovat toisilleen täysin vastakkaisia, keskustelu keskittyy väitteiden oikaisuyrityksiin eikä kokemusten jakamiseen. 

Polarisaatio ja joidenkin nuorten kova hätä huolettavat myös Rebekkaa: 

‒ Siitä ainakin itsellä on kova huoli, et jos on sellainen tilanne, ettei pääse yhteiskuntaan mukaan eikä saa apua. Siihen vielä polarisaatio päälle, niin miten me pysytään kasassa yhteiskuntana?

Rebekan mukaan monet nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen hyvin kunnianhimoisesti ja tavoitteellisesti. Samalla moni kokee, että yhteiskunnassamme asiat eivät ole hyvin. Nuoret näkevät, missä on ongelmia ja minkä asioiden pitäisi muuttua. 

‒ Ei olla synkistelyvaiheessa, vaan ollaan vihaisia – just vaikka rakenteille, jotka tekee tulevaisuudesta haaveilemisen vaikeeks, hän selittää.

Anton tuo vielä esille, etteivät kaikki tietenkään kanna huolta samoista asioista. Polarisaatio tekee senkin, että eri ääripäitä huolettaa eri asiat: 

‒ En haluais käyttää sanaa radikalisoituminen… ei olla heittämässä hanskoja tiskiin, vaan ärhäköitymässä entisestään. Onko se sit hyvä vai huono asia, en tiiä?

Anton Linja, Jyväskylä

• 16 vuotta, Schildtin lukion musiikkilinjalla. Vapaa-ajalla tekee musaa ja taidehommia. 
• Tärkeää elämässä: vapaus – pienet hetket, joissa saa hengittää ja katsella maailmaa ihmetellen ja pohdiskellen. 
• Jos Antonilla olisi taikasauva, jolla saisi muuttaa mitä tahansa, muuttaisi hän demokratian; ei valtiomuotoa sinänsä, vaan toisi demokraattiseen keskusteluun enemmän kuulemisen paikkoja ja tavallisten kansalaisten ajatuksia. ”Ihmisillä on pitäisi olla oikeus tulla esiin muutenkin kuin lukuina tilastoissa.”
• Hanke: Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelman solidaarisuushanke ”Nuorten ääni kuuluviin – Jyväskylän seudun nuorisoseura ry:n podcast”, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä kehittää nuorten dialogitaitoja, luovuutta ja osallisuutta. Solidaarisuushankkeelle avustusta hakee vähintään 4 18–30-vuotiaasta koostuva ryhmä, mutta hankkeessa voi olla mukana monen ikäisiä nuoria.

Rebekka Laihonen, Jyväskylä

• 17-vuotias, käy Lyseon lukiota. Elämää ohjaavat harrastukset, kuten teatteri, liikunta ja kaikenlainen aktiivisuus. ”Mut saa aika helposti kaikenlaiseen mukaan.”
• Tärkeitä elämässä läheiset tuottavat iloa elämään. 
• Taikasauvalla Rebekka muuttaisi keskustelukulttuurin: ”Tosi monet ongelmat syntyy siitä, että ihmiset ei halua tai osaa keskustella keskenään. Ajatellaan vaan, että eri mieltä oleva on vaan ikävä tyyppi.”
• Hanke: kuten yllä

Haastattelu on osa 12.–19.4.2024 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka teemoja tänä vuonna ovat aktiivinen kansalaisuus, demokratia toiminnassa ja tuo äänesi kuuluviin. 

Teksti: Hilma Ruokolainen

Kuva: Jyväskylän seudun nuorisoseura ry

Linkki podcastiin: 

https://open.spotify.com/show/0LY76Io0lR8OwhlMuI9P0p?si=Fud5-9-WSqK1zzgmikTMOQ&nd=1&dlsi=641733feadd8441a

Updated on Tiistai, 17/02/2026

19-vuotiaalle Dan Mpalelle DiscoverEU-raidematka Ruotsiin oli ensimmäinen kerta ulkomailla ilman omaa perhettä. Junareissu opetti vastuunkantoa ja pakotti tekemään itsenäisiä päätöksiä. Danin mukaan pakolaisnuoret tarvitsevat mahdollisuuksia ja paljon rohkaisua – hän jos joku sen tietää. 

Koekaniiniksi Ruotsiin?

Dan Mpale on varsin tavallinen miehenalku, joka rakastaa jalkapalloa ja tykkää kuunnella hiphopia. Suomessa Dan on asunut pari vuotta. 

‒ Tulin Suomeen pakolaisena perheeni kanssa. Olimme ensin Sambiassa, josta meidät siirrettiin Suomeen, Dan kertoo.

Raidematkalle Danin johdatti Loimaan evankelinen opisto, jossa Dan opiskeli vielä vuosi sitten suomen kieltä ja kulttuuria. Opisto oli hakenut ja saanut avustusta Erasmus+ -ohjelman uudesta toiminnosta, DiscoverEU-osallisuustoimesta. Oli vain löydettävä ensimmäiset rohkeat lähtijät!

‒ Koin, että minun piti tehdä matka kertaalleen itse, jotta voin neuvoa seuraavia lähtijöitä ja heidän tukihenkilöitään, selittää hankkeen käytännönjärjestelyistä vastaava Khrystyna Smilka ja jatkaa – ja Dani soveltui omalta osaltaan hyvin ensimmäiseksi testimatkaajaksi.

Danin ja Khrystynan muodostaman testiparin reissu suuntautui naapurimaahan Ruotsiin: Loimaalta Turun kautta Tukholmaan ja sieltä Göteborgiin. 

Itsevarmuutta ja päätöksentekokykyä

Suomalaisen risteilykansan näkökulmasta muutaman päivän reissu länsinaapuriin voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta sen paremmin kinshasankongolainen Dan kuin ukrainalainen Khrystynakaan eivät olleet aiemmin käyneet Ruotsissa. 

Yhteisöllisessä kulttuurissa kasvaneelle Danille oli myös uutta olla pois perheen luota ja opetella tekemään matkaa koskevia itsenäisiä päätöksiä.

‒ Opin pitämään huolta itsestäni ja ottamaan enemmän vastuuta. Ensi kerralla osaan esimerkiksi ottaa oman sateenvarjon mukaan, naurahtaa Dan. 

Tukihenkilö Khrystyna kertoo vaatineensa, että Dan haki tietoa ja valitsi itsenäisesti kaikki vierailukohteet. 

‒ Vaikka Dan oli alkuun aika ujo, ei minun tarvinnut häntä ohjata kädestä pitäen minnekään, Khrystyna vakuuttaa tiettyä ylpeyttä äänessään.

Parivaljakko kävi sekä Tukholmassa että Göteborgissa museoissa ja nähtävyyksillä. Kävelykilometrejä kertyi hurjasti. Välillä maisteltiin ruotsalaisia lihapullia. 

Entä tehtiinkö reissun aikana jotain mielenkiintoisia havaintoja?  

‒ Ruotsalaiset eivät vaikuttaneet niin ujoilta kuin suomalaiset. Sanoisin, että julkisissa paikoissa he olivat iloisempia ja puheliaampia. Suomessa sellaista ei näe niin usein, kertaa Dan kokemuksiaan.

Ukrainasta Italian kautta Loimaalle

Khrystyna kertoo, että alkuperäiseen reittisuunnitelmaan kuulunut Malmö päätettiin yhteistuumin jättää pois paluureitiltä. Poikkeaminen syvemmälle Etelä-Ruotsiin olisi merkinnyt liikaa istumista junassa. 

‒ Tukholmassa ollessamme emme saaneet varattua istumapaikkoja siihen junaan, johon olisimme halunneet, joten Göteborgiin lähtö viivästyi. Se oli minulle hyvä opetus: viikonloppuisin junat voivat olla niin täynnä, ettei reilaajille löydy paikkoja, Khrystyna kertaa. 

29-vuotiaan Khrystynan päätyminen evankelisen opiston DiscoverEU-hankkeen järjestelyistä vastaavaksi työntekijäksi on sekin oma tarinansa. Venäjän hyökätessä Ukrainaan Khrystyna oli asunut joitakin vuosia Italiassa, mutta sota vaikutti silti hänen tuloonsa Suomeen.

‒ Etsin vapaaehtoistyöpaikkaa Euroopan solidaarisuusjoukoista. Loimaan evankelisen opiston paikan kuvauksessa kerrottiin, että opistossa on paljon ukrainalaisia. Ajattelin voivani olla siellä aidosti hyödyksi, Khrystyna muistelee.

Kielitaitoisesta vapaaehtoisesta oli toden totta hyötyä, ja Khrystyna viihtyi muutenkin erinomaisesti. 

‒ Pidän Suomesta. Vapaaehtoisjakson jälkeen kysyin, voisinko jäädä tänne töihin. Pääsin avustajaksi opiston kansainvälisiin hankkeisiin ja toimin myös kouluavustajana, Khrystyna kertoo.

Danin jälkeen Khrystyna on saatellut raidematkalle neljä opiston toiminnassa mukana olevaa ulkomaalaista nuorta. Seuraavana lähtövuorossa on kolme Afganistanista kotoisin olevaa poikaa, ja tulevana kesänä sama kokemus halutaan tarjota suomalaisille nuorille, joilla on erityistä tuen tarvetta. 

”Suomessa on helppo olla, koska meillä on täällä rauha”

Myös Danin kotimaassa on käynnissä vakava humanitaarinen kriisi. Hän on kotoisin Kongon demokraattisesta tasavallasta. Kotimaansa tilannetta Dan kommentoi lyhyesti:

‒ Ihmisiä kuolee siellä joka päivä. Heitä tapetaan joka päivä. Aina kun katson kotimaan uutisia, näen sen ja siitä tulee todella huono olo.

Enempää Dan ei halua aiheesta puhua, mikä on helppo ymmärtää. 

Kerrataan kuitenkin sen verran, että Kongon demokraattisen tasavallan historia on täynnä raakuuksia, joihin ovat sekoittuneet niin siirtomaavallat, suurvallat kuin lukuisat Afrikan valtiotkin. 

Kansainvälisten arvioiden mukaan maassa on tapettu vuoden 1996 jälkeen noin 6 miljoonaa ihmistä. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeisen ajan verisin konflikti. Viimeisin piikki levottomuuksissa ajoittui viime vuoden loppupuolelle, kansallisia vaaleja edeltävään aikaan. 

Nyt Dan on Suomessa ja opiskelee ammattikoulussa metallialaa, mistä hänellä on ”hyvät fiilikset”. Opinnot ja perhe ovat Danin elämän tärkeimmät asiat. Niihin hän haluaa keskittyä. 

Myös Suomi tuntuu maana hyvältä:

‒ Suomessa on helppo olla, koska meillä on täällä rauha. Tämä on kiva paikka elää, Dan sanoo hiljaa.

Pakolaisnuoret tarvitsevat mahdollisuuksia ja rohkaisua 

Dan näkee, että hänen tulevaisuutensa on Suomessa. 

‒ Pidän Suomesta ja haluaisin asua täällä myös jatkossa. 

Kysymys muista unelmista saa Danin mietteliääksi. Pienen pohdinnan jälkeen futispaitaan pukeutunut nuori mies uskaltautuu sanomaan:

‒ Okei, haluaisin tulla ammattilaisjalkapalloilijaksi. Se on mun unelma. 

Hän ei kuitenkaan ole laskenut kaikkea futiskortin varaan, ja siksi hän opintojen suorittaminen on hänelle prioriteetti. 

Nuorille Dan toivoo lisää mahdollisuuksia toimia positiivisena muutosvoimana: 

‒ Nuorilla on potentiaalia ja luovuutta muuttaa maailmaa positiiviseen suuntaan. Haluaisin nähdä enemmän mahdollisuuksia kasvulle ja inkluusiolle. 

Kun olemme jo lopettelemassa haastattelua, Dan pyytää vielä lupaa sanoa jotain Suomeen pakolaisena tuleviin nuoriin liittyvää. 

‒ Tänne tulee ulkomailta nuoria, joilla on unelmia. He tulevat tänne saavuttaakseen tavoitteensa. Kaikki tapahtunut on kuitenkin vaikuttanut moniin niin, että heidän on vaikea olla avoimia. He eivät pysty puhumaan kokemuksistaan – minä olen siitä hyvä esimerkki. Olisi silti tärkeää lähestyä nuoria ja rohkaista heitä puhumaan, Dan hengähtää ja pitää pienen tauon: - Sen halusin vain sanoa. 

Dan Mpale, Forssa

• 19 vuotta, opiskelee ammattikoulussa kone- ja tuotantotekniikan alaa. Rakkain harrastus on jalkapallo.
• Tärkeintä Danin elämässä on oma perhe. Hän on kolmihenkisen veljeskatraan keskimmäinen.
• Jos Danilla olisi taikasauva, jolla voisi muuttaa mitä tahansa maailmassa, poistaisi hän nälänhädän.
• Hanke: Erasmus+ -ohjelman DiscoverEU-osallisuustoimen hanke ”I Discover”, jota toteuttaa Loimaan evankelinen kansanopisto. Hanke tukee osallistujien henkilökohtaista kasvua mahdollistamalla heille tuetun interrail-tyyppisen matkan EU:n alueella. 

Haastattelu on osa 12.–19.4.2024 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka teemoja tänä vuonna ovat aktiivinen kansalaisuus, demokratia toiminnassa ja tuo äänesi kuuluviin. 

Teksti: Hilma Ruokolainen

Kuva: Khrystyna Smilka 

Updated on Tiistai, 17/02/2026

Sofia Ståhlberg teki kolme vuotta sitten niin kuin SEY Suomen eläinsuojelun ”Nuoret mukaan!” -hanke kehottaa: hyppäsi mukaan eläinsuojeluyhdistyksen työhön – ja vieläpä suoraan hanketyön syvään päätyyn. Elämänviisautta henkivä nuori nainen ei usko, että syyttely auttaa tärkeiden asioiden edistämisessä.

Johtoryhmää, budjetointia ja vastuullisia tehtäviä

”Nuoret mukaan!” -hankkeen johtoryhmään kuuluminen tarkoitti osallistumista rahoitushakuun sen alkumetreistä lähtien: suunnitteluun, budjetointiin sekä rahoituspäätöksen joitakin kuukausia kestävään odotteluun. Tuolloin 18-vuotiaasta Sofiasta vastuullisiin päätöksiin osallistuminen ei tuntunut vaikealta.

‒ Enhän mä ollut yksin siinä, vaan mukana oli muitakin nuoria ja tietenkin meidän ohjaaja, joka oli tehnyt todella hyvän pohjatyön. Oikeastaan se tuntui ihan helpolta, kertoo Sofia.

”Nuoret mukaan!” painottui 15–20-vuotiaisiin jäseniin, joilla on yhdistyksen aiemmin tekemän kyselyn mukaan kova tahto tehdä jotain konkreettista eläinten hyväksi. Hankkeella haluttiin kehittää nuorten mahdollisuuksiaan toimia ja vaikuttaa sekä kansalaisjärjestössä että itsenäisesti eläinten hyvinvoinnin puolesta. 

Nuorille oli luvassa monenlaista tehtävää ja oppimismahdollisuutta: projektinhallintaa, tapahtumanjärjestämistä, haastatteluiden ja kyselyiden tekemistä, budjetointia, fasilitointia, ryhmätyöskentelytaitoja ja viestintää. 

Sofian työpanos oli pääasiassa viestintää. 

‒ Lähinnä keskityin graafisiin töihin, tein nettisivuja, kirjoittelin tekstejä, osallistuin kokouksiin… ja olin mä mukana yhden kyselyhaastattelun tekemisessä, hän kertaa.

Tekeminen lisää toiveikkuutta

Sofia, kuten moni muukin eläin- ja ympäristöasioista kiinnostunut nuori, on välillä kokenut olevansa yksin isojen ja raskaiden asioiden kanssa. 

‒ Isoin henkilökohtainen anti, mitä hankkeesta oon saanu, on toivo. Just se, että muitakin kiinnostaa ja että asioille tehdään jotain. Mun mielestä tosi ihailtavaa, että nuoret, kellä on muutenkin paljon kaikkee elämässä, haluaa käyttää resurssejansa vapaaehtoistyöhön, Sofia henkäisee.

Hän arvelee, että hankkeesta saatu kokemus on vaikuttanut positiivisesti siihen, että hänet on hiljattain valittu tutkimusapulaiseksi eläimiin liittyvään tutkimushankkeeseen. Kandivaiheessa olevalle hallintotieteilijälle tutkimusapulaisen paikka on ”unelmajuttu”. 

”Epävarmuus voi olla aika pelottavaa.”

Viimeisimmät vuodet pandemioineen, sotineen ja huonoine uutisineen esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden tilasta eivät ole olleet Sofialle helppoja. Välillä on tuntunut, että on hukassa, mistä on syntynyt kova tarve tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. 

‒ Epävarmuus voi olla aika pelottavaa. Musta tuntuu, että tässä maailmantilanteessa nuorten on vaikea löytää semmoista selkeyttä elämässä – kun koko ajan tulee tietoa joka suunnasta, Sofia kuvailee.

Epävarmuudesta ei pääse eroon, mutta sen voi yrittää hyväksyä. Tulevaisuuden urapolun suhteen Sofia haluaa pitää mielensä avoimena, ettei tulisi lukinneeksi vaihtoehtoja liian kapea-alaisesti. Unelmia kuitenkin on.  

‒ Kyllä mä eläinten puolesta haluan joka tapauksessa tehdä työtä muodossa tai toisessa, oli se sitten vapaaehtoistyötä tai palkkatyötä. Sen enempää en tässä vaiheessa uskalla sanoa, hän toteaa.

Muutosta ei saada aikaan pienellä porukalla

Sofia kertoo, että hänen omassa kaveripiirissään nuoret ovat yleisesti aika huolestuneita maapallon kantokyvystä. Hän ei kuitenkaan tunnista itseään kaikkein radikaalimmasta joukosta, joka saa huomiota esimerkiksi uutisissa. 

Eri sukupolvien välistä vastakkainasettelua hän haluaa välttää. 

‒ Nuorilla on yleisesti vähän eri asenteet kuin vanhemmilla sukupolvilla, mikä on täysin ymmärrettävää. Me ollaan eletty eri aikoina, ja esimerkiksi meidän opinnoissa ilmastonmuutos on kaikkialla mukana. Me ollaan kasvettu siihen, Sofia selittää.

Nuoret ovat aktiivisempia myös sosiaalisessa mediassa, jossa algoritmit välittävät heille koko ajan lisää tietoa ympäristön hätätilasta. Tällöin lähtökohdat tiedon käsittelyyn ovat aivan erilaiset. 

‒ Mitä mä toivoisin, ois että nää erilaiset lähtökohdat ymmärrettäisiin paremmin eikä lähdettäisi syyttelemään puolin tai toisin. Keskustelussa voisi olla kunnioittavampi ilmapiiri, toivoo Sofia.

Sofia uskoo, että rakentavalla ja kunnioittavalla keskustelulla luodaan molemminpuolista ymmärrystä ja saadaan aikaan enemmän muutosta.  

‒ Nuorista voi tulla semmoinen mielikuva välillä, että ollaan tosi kärkkäitä syyttelemään vanhempia vaikka lihansyönnistä. Toivoisin, että löydettäisiin mieluummin yhteinen suunta sukupolvien välille, Sofia sanoo. - Me kumminkin tarvitaan tähän kaikkia; muutos ei ole vaan pienen ihmisryhmän hoidettavissa.

”Ei kukaan halua eläimille pahaa”

Sofian mukaan ruoka ja muut henkilökohtaiset elämänvalinnat ovat niitä aiheita, joista tulee eniten toisin ajattelevien kanssa kiistaa. 

‒ Mä oon tosi pienestä asti ollut kasvissyöjä tai vegaani, niin kyllä siitä tullut eniten palautetta ja syntynyt keskustelua, sanoo Sofia diplomatiaa äänessään.

Esimerkiksi ilmastonmuutos on Sofian kokemusten mukaan Suomessa sellainen asia, jota harva enää haluaa kiistää. 

‒ Ne keinot sitten on se, missä ollaan eri mieltä, hän täsmentää.

Sofia ei myöskään halua tehdä ympäristö- tai eläinoikeusasioista sukupolvikysymystä. Erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä mahtuu kaikkiin ikäluokkiin. Eivätkä ihmiset hänen mielestään ole pahoja:

‒ Se, mitä eläinasioista oon puhunu, oon huomannut, että ei kukaan – sukupolvesta riippumatta – halua eläimille pahaa. Ei kukaan nimenomaisesti halua, että eläimille aiheutetaan esimerkiksi lihantuotannossa kärsimystä. 

Sofia Ståhlberg, Tampere

• 21-vuotias hallintotieteilijä, pääaineena ympäristöpolitiikka ja aluetiede – juuri nyt työn alla eläimiin liittyvä kandityö ja lisäksi hän työskentelee tutkimusapulaisena.
• Vapaa-ajallaan Sofia maalaa ja käy salilla. 
• Tärkeä arvo elämässä on rakkaus: ”Välitetään – eläimistä, luonnosta ja toisistamme.”
• Jos Sofialla olisi taikasauva, jolla voisi muuttaa mitä tahansa maailmassa, toisi hän ihmiskunnalle lisää kykyä ymmärtää toisiaan ja osaamista priorisoida oikeita asioita.
• Hanke: Erasmus+ -ohjelman nuorten osallistumishanke ”Nuoret mukaan!”. SEY:n hallinnoima hanke edistää nuorten mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa eläinten hyvinvoinnin puolesta. Hankkeessa lisätään nuorten ja jäsenyhdistysten päättäjien välistä keskustelua, tehdään nuorten osallistamisen ja vapaaehtoistoiminnan kokeiluja jäsenyhdistyksissä ja tuotetaan nuorille suunnattu eläinsuojelutoiminnan opas.

Haastattelu on osa 12.–19.4.2024 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka teemoja tänä vuonna ovat aktiivinen kansalaisuus, demokratia toiminnassa ja tuo äänesi kuuluviin. 

Teksti: Hilma Ruokolainen

Kuva: Sofia Ståhlberg

Updated on Tiistai, 17/02/2026

16-vuotias Jenny Keskitalo on asunut koko ikänsä Pyhäjoella, jota hän kuvailee ”pieneksi kyläksi keskellä ei mitään”. Viime kesänä Jenny ja kymmenkunta muuta pyhäjokista nuorta osallistui Saksan Bambergissa nuorisovaihtoon, jonka aiheena olivat vihreät arvot ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet.

Muutos syntyy tiedon ja esimerkin voimalla

Kiinnostavatko vihreät arvot kaikkia nuoria?

‒ Ei todellakaan kiinnosta kaikkia, mutta monia kiinnostaa. Kävi tuuri, että meidän ryhmässä kaikki sattuivat kokemaan vihreät arvot omakseen, Jenny toteaa rauhallisesti.

Jennyn näkemyksen mukaan ympäristöön suuntautuvan piittaamattomuuden taustalla on todennäköisesti tiedon puutetta. Kaikki eivät välttämättä tiedä, miksi kannattaisi ostaa mieluummin vaikkapa vaate käytettynä kuin hankkia aina uutta. 

”Vaikea uskoa, että kukaan tietoisesti tukis esimerkiks jotain epäeettistä vaatelafkaa.” 

Jenny ajattelee, että nuorten arvoihin ja käyttäytymismalleihin voidaan vaikuttaa. Hänen on vaikea uskoa, että epäeettisiä valintoja tehtäisiin täysin tietoisesti. 

Nuorisovaihdossa suomalaiset ja saksalaiset nuoret pohtivatkin yhdessä, miten nuoret saataisiin kiinnostumaan vihreästä siirtymästä. Tulos oli yksimielinen: tiedon ja asenteiden välittyminen nuorelta nuorelle toimii paremmin kuin aikuisilta tuleva tieto. Saarnaaminen ei myöskään auta, vaan Jenny vinkkaa ”lähtemään rohkasusta liikenteeseen”.

Workshopista voimaa vaikuttamiseen

Jenny käyttää hämmästyttävän vaivattomasti sellaisia sanoja kuin ’vihreä siirtymä’ tai ’agenda’. Kaikesta huomaa, että käsitteet ovat tuttuja ja että niitä on käytetty ennenkin.

Saksasta hänelle on painunut mieleen workshop, jossa käsiteltiin sitä, kuinka nuoret voisi saada innostumaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta millä tahansa saralla. 

‒ Wokshopin aikana tuli sellainen olo, että näinhän tää on, peli ei oo ihan pelattu. Että pystyn antamaan toisillekin uutta näkökulmaa.

Jennyn mukaan vaikuttaa voi henkilökohtaisella tasolla näyttämällä esimerkkiä omilla teoilla ja valinnoilla. Eikä vaikutusten tarvitse ikuisesti jäädä vain omaan kaveripiiriin:

‒ Totta kai ois siistiä, jos jossain kohtaa ois somessa tai ihan missä vaan tarpeeks platformia, että pystyis puhumaan näistä asioista isomminkin.

Workshopissa keskusteltiin myös päättäjiin vaikuttamisesta. Vaikka se tuntuu toistaiseksi hieman etäiseltä, ei sekään näyttäydy suuntana täysin mahdottomalta.

‒ Oon ihte aina ollut kiinnostunut myös politiikasta. Se vois kans olla yks vaikuttamiskanava. Pakottaahan tätä agendaa ei kellekään voi, mutta jos joku on valmis kuulemaan, niin kyllä mulla siitä juttua riittää”, Jenny pohtii.

Pretzeleiden ja karhujen yhteinen podcast

Nuorisovaihto on kahdesta tai useammasta maasta tulevista nuorista muodostuvien ryhmien tapaaminen, jonka aikana tutustutaan, pidetään hauskaa ja opitaan yhdessä nuorten itsensä tärkeinä pitämistä aiheista. 

Pyhäjoen kunnan kokoamalle poppoolle nuorisovaihto ei ollut ensimmäinen lajiaan, sillä bambergilaiset olivat vierailleet jo edellisenä kesänä Suomessa. Viime kesänä oli pyhäjokisten vuoro lähteä vastavierailulle. Yksi reissun tavoite oli tehdä vaihdosta podcast-ohjelmaa.

Nuorten äänen konkreettisesti kuuluviin tuova podcast on nimeltään Pretzels and Bears – kuuluisan saksalaisen herkun ja Suomen kansalliseläimen mukaan. Englanninkielisessä podcastissa nuoret käyvät läpi nuorisovaihdon ohjelmaa ja kertovat, mitä ovat oppineet kunkin päivän aikana. Yhdessä jaksossa pojat pohtivat sitä, kuinka tärkeää on kuunnella kaikenlaisia mielipiteitä, vaikka ne eivät vastaisikaan omia, toisessa tytöt vertailevat suomalaisten ja saksalaisten nuorisovaltuustojen eroja. 

Verta, secondhandia ja toivonkipinöitä

Hei-heiden vilkuttamisen jälkeen nuoret järjestivät kotimaissaan hankkeen päättävän second hand -tapahtuman. Jennylle päivä on piirtynyt kirkkaana mieleen. 

‒ Sinne ei tullut kovin paljon porukkaa, mutta tapahtuma oli tosi sympaattinen ja kaikki paikalla olijat täysillä messissä. Puhujana meillä oli TikTokiin videoita tekevä suomalainen influensseri @victoriakatariina, Jenny summaa.

Verenvuodatukseltakaan ei tapahtumassa vältytty: Jennyn sormi nimittäin jäi työn tiimellyksessä kahden pöydän väliin ja aukesi niin pahasti, että se oli paikattava päivystyksessä. Onni onnettomuudessa, päivystyksessä ei ollut ruuhkaa, ja Jenny kovia kokeneine sormineen pääsi nopeasti palaamaan kirppistelyn pariin.  

”Jos nyt päättäjät herää tähän asiaan ja meidän sukupolvi saa enemmän ääntään kuuluviin, niin ehkä joskus vielä aurinko paistaa.”

Lopuksi kysyn Jennyltä, millaisena hän näkee tulevaisuuden. Näyttäytyykö se hänen ikäiselleen synkkänä, niin kuin usein sanotaan, vai pystyvätkö nuoret vielä näkemään horisontissa valoa ja mahdollisuuksia?

‒ Oon ihtekki miettiny, mitä meiän sukupolvelle tai sitä seuraavalle on tarjolla ja kuinka synkkää se tulevaisuus on. Mutta kyllä mää nään sen enemmän niin, että jos nyt päättäjät herää tähän asiaan, ja jos meiän sukupolvi saa enemmän ääntään kuuluviin kaikista epäkohdista, niin ehkä joskus vielä aurinko paistaa.

Jenny pitää pienen tauon ja jatkaa: 

‒ Ainakin toivon niin.

Jenny Keskitalo, Pyhäjoki

• 16-vuotias, käy Saaren koulua Pyhäjoella. Koulun jälkeen hänet löytää useimmiten näppäilemästä kitaraa.
• Tärkeitä elämässä ovat perhe ja ystävät: ”Kun sillä saralla on kaikki hyvin, on kaikki hyvin.”
• Jos Jennyllä olisi taikasauva, jolla voisi muuttaa mitä tahansa maailmassa, poistaisi hän ensimmäisenä nälänhädän ja jättimäiset konfliktit.
• Hanke: Erasmus+ -ohjelman nuorisovaihto ”We want more! - Nuoret vaikuttajat 2.0” Suomen ja Saksan välillä. Hankkeen tavoitteena oli voimauttaa nuoria näkemään oma roolinsa aktiivisina kansalaisina sekä auttaa heitä löytämään konkreettisia keinoja ja kanavia vaikuttamiseen.

Haastattelu on osa 12.–19.4.2024 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka teemoja tänä vuonna ovat aktiivinen kansalaisuus, demokratia toiminnassa ja tuo äänesi kuuluviin.

Teksti: Hilma Ruokolainen

Kuva: Jenny Keskitalo

Linkki podcastiin: https://open.spotify.com/show/5Ln0eKdITWwlUxE5CAnEoA?si=7dTVDXWARzGXFMvtBo-MPw

Updated on Tiistai, 17/02/2026

Updated on Tiistai, 17/02/2026