Luokkakaverit Lukas Ranta ja Maija Tuovinen junailivat luottoporukalla kuukaudeksi Keski-Eurooppaan DiscoverEU-osallisuustoimen hankerahoituksen turvin. Puumalaisnuorten raidematkasta ei puuttunut kirkkoja, kommelluksia tai edes unkarilaista ravirataa.
 

Haaveena oma Euroopan-kiertue

Puumalaisnuorten kesäkuinen raidematka Keski-Euroopassa ei olisi toteutunut ilman tutun porukan tuomaa turvaa. Pari päivää ennen lähtöä Maijan puhelimeen kilahti epäröivä viesti lapsuudenystävä Siiriltä.

– Tuli viesti, että ei pysty, ei tästä tule mitään, ehkä en lähdekään. Ensimmäinen reissu, jossa on itse vastuussa itsestään, meinasi olla vähän jännä paikka, ihan ymmärrettävästi, Maija taustoittaa. – Kyllä sitten kuitenkin saatiin tilanne käännettyä, että ei tässä nyt enää mitään ruveta perumaan!

Lukaksen, Maijan ja Siirin yhteinen reissuhaave oli kytenyt kahdeksannelta luokalta saakka. Elämyksellisistä nuorisovaihdoista Islannissa ja Maltalla oli jäänyt tunne, että olisi kiva matkustaa enemmänkin – ja entistä omatoimisemmin.

– Että ei tarvi mennä minkään suunnitelman ja aikataulun mukaan. Voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa, Lukas luonnehtii.

Kolmikkoa pidätteli matkakassan puute, kunnes konkreettinen mahdollisuus tarjoutui Puumalan kunnan nuorisopalveluiden ja DiscoverEU-osallisuushankkeiden rahoitushaun kautta.

– Ei olisi kyllä mitään tsäänssiä ollut lähteä ilman tätä rahoitusta, Maija painottaa. – Kyllähän ne nuorisopalveluista myös tarjoutui, että joku voisi lähteä mukaan, mutta me oltiin vähän sitä mieltä, että ei tarvi – me kyllä selvitään.

Vapauden kylkiäisenä kertyi kourallinen kommelluksia

Vapaudenkaipuisen joukon joustavalla matkustustyylillä oli toisinaan kääntöpuolensa.
Maijan sanoin viime hetkillä hutaisten varattu Brysselin majoitus sijaitsi melko levottoman tuntuisella alueella.

– En oo oikein ikinä kohdannut niin isoa eroa alueiden välillä, että kun kuljet 500 metriä niin miljöö muuttuu aika reippaasti, Maija pohtii. – Kaikkialla ei sitten hämärän aikaan uskallettu kulkea, mutta toisaalta tulipahan nähtyä sitäkin puolta. Tuli kiitollinen olo siitä, miten asiat on Suomessa ja sai uutta näkökulmaa.

Yllätyksiltä ei vältytty edes Lukaksen perheen entisessä kotikaupungissa Wienissä, jossa hän toimi toisille matkaoppaana.

– Itävallassa pyhäpäivät oli todellakin pyhiä! Ei ollut mikään auki, ei yhtään mikään, Maija muistelee sunnuntaista saapumista säppiin pantuun kaupunkiin.

Lukaksen gluteeniton ruokavalio toi ruokailuun vielä oman lisähaasteensa. Berliinissä tiedustelu “glutenfrei”-pitsasta ymmärrettiin laktoosittomuutena, ja junassa keliaakikon aamupalamenu kutistui siemennäkkileipään muiden hörppiessä kahvia ja valikoidessa täytteitä sämpylöihin.

– Junan kahvissa oli kai vehnää, vitsailee ilman aamukahvia jäänyt Lukas.

– Voisit kirjoittaa oppaan muille interreilaaville keliaakikoille! Maija lohkaisee.

Lähes kuukauden päivät kestäneeseen matkaan mahtui pari muutakin mutkaa.

Budapestin Gellértinvuorelle kapuaminen helteisenä päivänä oli tuskien taival, joka päättyi siihen, että näköalapaikka oli kiinni. Välillä oli tyydyttävä istumaan täyteen buukatun junan lattialla tai nuokuttava kirjakaupan jakkaralla unettoman yöjunan jälkeen. Väittelyiltä ei aina vältytty, ja loppumatkasta flunssa verotti useampaakin matkalaista.
 

ukas kiteyttää yksinkertaisen reseptin vastoinkäymisistä selviytymiseen:

– Kai se oli ihan huumorilla.

– Minkään kanssa ei tarvinnut olla yksin, Maija täydentää. – Jälkeenpäin pohdittiin, että ei kuitenkaan mitään hirveitä katastrofeja sattunut, ei todellakaan mitään ylitsepääsemätöntä. Mitään ei edes hävinnyt, paitsi yksi lippis! hän naurahtaa.

Yhteisiä seikkailuja ja oman tilan ottamista

Krakovan lennon jälkeen retkue risteili ensin Itävallan ja Unkarin välillä ja koukkasi sitten Saksasta Belgiaan ja Alankomaihin ennen Berliinin paluulentoa. Kölnissä joukon jatkeeksi liittyi nuorisovaihdosta tuttu maltalaiskaveri Kayleigh.

Porukalla tehtyä reissua rikastutti sellaisten asioiden kokeilu, joita ei yksin olisi tullut edes ajatelleeksi. Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa kukin oli saanut valita yhden itseä eniten kiinnostavan maan.

– Siiri esimerkiksi tietää paljon hevosista, niin me käytiin Budapestissä heppakisoissa, Maija muistelee uniikkia kokemusta unkarilaisista raveista.

Toisaalta samoista asioista ei ollut pakko innostua.

Muita ei haitannut, jos joku valitsi välillä jäädä kämpille suoratoistopalvelu seuranaan. Kerran porukka myös jakautui kahteen eri museoon, jotta kunkin oli mahdollista valita: iltapäivä automobiilin kehitysvaiheiden kertailua vai dinosaurusten luiden tutkailua.

Parin tuhannen asukkaan paikkakunnalta ja 12 oppilaan luokalta tutut kaverukset olivat jo lähtiessään läheisiä, mutta reissun päällä porukka tiivistyi entisestään. Tuttujen tyyppien tukeen oli helppo luottaa.

– Jos vaikka Siiri oli järkyttävän kipeä, minä ja Lukas käytiin kaupassa ostamassa nenäliinoja ja ruokaa. Jaettiin hommia ja tuettiin toisiamme, Maija summaa.

Raiteilla rajat hälvenivät ja eurooppalaisuus konkretisoitui

Lukakselle, joka on perheineen asunut paitsi Itävallassa myös Kiinassa, Keski-Euroopan raidematka ei tuntunut valtavan mullistavalta.

Maija kuitenkin arvioi, että hänelle ja Siirille reissu toi Eurooppaa paljonkin lähemmäs. Raidematkaillessa EU-kansalaisena pani merkille valtioiden rajojen häilyvyyden.

– Siinä vahvistui just se, mitä näillä hankkeilla ehkä tavoitellaankin: sellainen ajatus EU-kansalaisuudesta. Pääsi helposti kulkemaan maasta toiseen, eikä kukaan kysellyt oikein mitään. Ihmisiä kulki rajan yli töihin tai saattoi vaikka käydä tekemässä ruokaostokset ihan toisessa maassa, Maija hämmästelee.

Hän matkustaisi jatkossakin mieluusti maata pitkin, myös ilmastosyistä. Lukaskaan ei sulje mahdollisuutta pois, mutta haaveilee auton tuomasta entistäkin suuremmasta vapaudesta.

Maijaa ihmetyttää, kuinka vähän DiscoverEU-osallisuustoimen hankkeita on toistaiseksi Suomessa tehty.

Hankemuoto on tarkoitettu nuorille, jotka tarvitsevat lisätukea voidakseen osallistua toimintoon. Maija rohkaiseekin, ettei matkaan lähteminen vaadi kummempia taitoja, mutta kokemus voi antaa paljon: esimerkiksi aluksi jännittänyt Siiri haki reissun jälkeen hevostenhoitajaksi Slovakiaan.

– Rohkeutta kertyi niin paljon, että Siiri olisi uskaltanut lähteä ihan itsekseen asumaan ulkomaille, Maija kehuu. – Ei tainnut lopulta ikävä kyllä saada juuri sitä paikkaa, mutta jo hakeminen kertoo, että meidän reissulla oli tosi iso vaikutus.
 

Teksti: Laura Mettälä
 

Lukas, 19, Joensuu
● Asustelee Puumalan ja synnyinkaupunki Joensuun välillä, jossa opiskelee Karelia AMK:n englanninkielisessä Industrial Management -insinöörikoulutuksessa.
● Vapaa-ajalla pelaa sulkapalloa ja lenkkeilee. Toimi pitkään Puumalan nuorisovaltuustossa, jossa hienointa oli saada läpi konkreettisia aloitteita, kuten skeittipuiston rakentaminen.
● Tärkeintä elämässä on oma rauha ja tila tarpeen tullen, haaveena valmistua ja päästä töihin.
● Toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta esimerkiksi Lähi-idän rauhan muodossa.
● Hanke: DiscoverEU-osallisuustoimen hanke "Puumalan nuoret Eurooppaan". Kolme nuorta suunnitteli ja toteutti yhdessä Puumalan kunnan nuorisopalvelujen kanssa lähes neljän viikon mittaisen raidematkan Eurooppaan.

Maija, 19, Turku
● Kotoisin Puumalasta, opiskelee parhaillaan biotekniikan diplomi-insinööriksi Turun yliopistossa.
● Vapaa-ajalla kokkailee, puuhailee 8-vuotiaan Shetlanninlammaskoiran kanssa sekä toimii vapaaehtoisena löytöeläintalolla. Toimi pitkään Puumalan nuorisovaltuustossa, nykyisin kiinnostavat esimerkiksi oman alan EU-säätelyyn liittyvät kysymykset.
● Tärkeintä elämässä on rento ja hyvä arki sekä mahdollisuus korkeakouluttautua, unelmana valmistua ajoissa ja lähteä vaellusreissulle Lappiin poikaystävän ja koiran kanssa.
● Toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta lisäämällä empatiaa ja ymmärrystä ihmisten vaikeiden elämäntilanteiden taustasyistä: “Tuntuu, että meiltä on vähän tälläinen ajattelu katoamassa.”
● Hanke: Sama kuin yllä.
 

Haastattelu on osa 24.4.–1.5.2026 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka tavoitteena on edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja kansalaisvaikuttamista tuomalla nuorten ääntä kuuluviin.

Updated on Maanantai, 01/06/2026

Eeva Kurikkala kuvitteli vuosia lähtevänsä vapaaehtoiseksi Ranskaan, mutta päätyikin Slovakiaan. Vapaaehtoisjakso romutti ennakkoluuloja, syvensi ymmärrystä yhteisön avun merkityksestä – ja muutti vaivihkaa koko elämän suunnan.
 

Pitkäaikainen Ranska-haave kariutui

Kalajoella kasvanut Eeva maalaili monta vuotta mielikuvaa itsestään Ranskassa. Hän halusi päästä aitoon kieliympäristöön puhumaan ranskaa, jota oli opiskellut viidenneltä luokalta saakka.

Eeva muistelee olleensa aina kiinnostunut “kaikesta kv-pöhinästä” ja antaa sen mahdollistamisesta tunnustusta pienelle kotikaupungilleen. Kouluvuosien varrelle mahtui niin ryhmämatkoja kuin japanilaisen ystävyyskaupungin vaihto-oppilaiden kotimajoitusta.

Kalajoen lukion tarjoamat kansainvälisyysopinnot johdattivat Eevan edelleen Rieska-Leaderin toimintaan ja lopulta kuulemaan vapaaehtoisjakson mahdollisuudesta Euroopassa.

Ranskan vapaaehtoispaikkojen haastatteluvaiheessa kielitaitovaatimukset osoittautuivat lopulta liian korkeiksi. Ranska-haave kariutui.

Villi kortti vaati sulattelua

Ranskan sijaan kohteeksi valikoitui hieman sattumalta Eevan sanoin “villi kortti”: Slovakia. Pääkaupunki Bratislava oli jääkiekkofanille tuttu ainoastaan Suomen vuoden 2011 MM-kultavoitosta.

– Kyllä se jännitti. Totta kai se jännitti! Mutta se oli sellaista todella nuoren ihmisen paloa. Sitä ei tiedostanut hirveän tarkasti, minne on menossa, Eeva muistelee yli seitsemän vuoden takaista.

Häntä huvittaa, kuinka vaikkapa se, että vastaanottava taho oli katolilainen yhteisökeskus, valkeni vasta karttapalvelun kuvista rakennuksen seinässä komeilevan suuren ristin myötä. Parikymppisenä keskittyi jännittämään ennemmin huoneen jakamista toisen vapaaehtoisen kanssa.

Perillä alkujännitys vaihtui alkukankeuteen. Slovakin kielen yksityisopettajaa ensimmäisinä kuukausina tavatessaan Eeva oli niin epämotivoitunut, että oma vastahankaisuus hävetti.

Häntä tympäisi: miksi nämä verbitkin pitää sukupuolittaa? Kai nyt vapaaehtoiskaveri oppii helposti, kun osaa jo ennestään venäjää!

Sitten Eevalle valkeni, että slovakki on osa laajaa slaavilaisten kielten kieliperhettä. Hän seurasi vierestä kahvilassa asiakkaita slovakiksi palvelevaa vapaaehtoistyöpariaan ja alkoi pohtia, millaisia väyliä ihmisten ajatuksiin kattavampi kielitaito olisi avannut.

– Mua alkoi harmittaa! Huomasin, että mitä vähemmän olin tiennyt, sitä sulkeutuneempi ja ennakkoluuloisempi olin ollut. Se oli pitkä sulattelu. Kun ei osaa tai ymmärrä, ei osaa olla kiinnostunut, Eeva reflektoi.

Vaikeinta oli vaatia omia oikeuksia, tärkeintä todistaa solidaarisuutta

Alussa vapaaehtoisille osoitettiin niin paljon siivoustehtäviä, että Eeva päätyi työparinsa kanssa perehtymään vapaaehtoispalvelun ohjelmaoppaaseen ja neuvottelemaan itselleen kehittävämmän työnkuvan.

– Vaikeinta oli omien rajojen tunnistaminen ja niiden asettaminen, Eeva kertoo. – Mähän en olisi ite edes uskaltanut alkaa kräkäämään vastaan, mutta tällä mun ystävällä oli vahva tahto. Hän otti jopa tatuoinnin, missä luki “no”. Se oli sen rajanvedon symboli.

Lopulta keskeisimpiä työtehtäviä oli työskentely “maksa mitä pystyt” -periaatteella toimivassa ja vapaaehtoisvoimin pyörivässä kahvilassa. Maitoa tuli kannettua kaupasta Ikea-kasseittain ja kastanjapyrettä raastettua.

Asiakkaana kahvilassa kävi paljon vähävaraisia ja sosiaalisesti syrjäytyneitäkin ihmisiä.

– Oli fiilis, että tässä näkee aika laajan kirjon ihmiskohtaloita. Musta tuli avoimempi kohtaamaan oikeasti erilaisia ihmisiä, opin jonkinlaista extra-lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Ennen sitä olin ennakkoluuloisempi ihminen, Eeva sanoittaa. – Oon miettinyt jälkikäteen, että oli tärkeetä just siinä vaiheessa elämää saada sellainen reality check.

Toinen suuri oivallus liittyi siihen, miltä solidaarisuus näytti yhteisön arjessa.

– Musta oli kiinnostavaa nähdä, miten he ajatteli toisiaan perheenä ja oli halukkaita ottamaan myös vapaaehtoiset mukaan siihen, Eeva kiittelee ja muistelee, kuinka pomo vei heidät roadtripille ja työkaveri kutsui omiin häihinsä. – Auttaminen oli avainsana. Opin, että toisiin ihmisiin voi usein luottaa: apua pitää uskaltaa pyytää, ja toisaalta pienikin apu voi merkitä toiselle paljon.
 

Pettymyksestä jalostui käänteentekevä kokemus

Heti vapaaehtoisjaksolta kotiuduttuaan Eeva surffasi maailman radiokanavia listaavalle nettisivulle ja viritti kuunteluunsa slovakialaisen taajuuden.

Muutaman vuoden radiokuuntelun jälkeen koitti revanssin aika: Eeva haki opiskelijavaihtoon – ei Ranskaan, vaan Bratislavan kohteen puutteessa naapuri-Prahaan.

Vaihtovuonna hän matkusteli ympäri maata ja puhui tšekkiä, minkä kerkesi. 

Kotiin palatessa takataskussa oli tšekin perusteet ja korvan takana ajatus harjoittelumahdollisuudesta Prahan-suurlähetystössä.

Kun sitten suurlähetystön harjoittelupaikkailmoituksessa mainittiin etuna tšekin tai slovakin osaaminen, polkuriippuvuus alkoi hahmottua.

– Aiemmat valinnat johtaa kiinnostavalla tavalla seuraaviin, Eeva summaa. – Se Slovakian projekti on muuttanut mun suuntaa paljon. Tuntuu, että se on määrittänyt isosti sitä, kuka mä oon nyt aikuisiällä. Joskus se, mistä sä et etukäteen tiedä mitään, voi olla se käänteentekevä juttu.

Eeva kokee, että korkeakouluharjoittelu Tšekissä veti yhteen aiemmat kokemukset. Suurlähetystön itsenäisyysjuhlassa esillä ollut valokuvaprojekti kiteytti hänelle, kuinka merkityksellinen ulkomaille muutto eri vaiheissa elämää voi olla. Projektissa Eeva kuvasi ja haastatteli Tšekissä asuvia suomalaisia ulkosuomalaisuuden ja kodin kokemuksista.

– Tein sen lopulta ehkä tarkastellakseni omia kokemuksiani muiden kautta, Eeva myöntää. – Tulin ihan tunteelliseksi siitä, että muillakin on näitä kokemuksia: että on asunut muualla ja että on jollain tavalla ettinyt itteensä.
 

Teksti: Laura Mettälä
 

Eeva, 27, Turku
● Kotoisin Kalajoelta, opiskelee Turussa maantiedettä ja aloittelee maisterintutkielmaa, joka käsittelee kulttuurisen joustavuuden teemoja.
● Opiskelijajärjestöaktiivi ja “umpihumanisti”, joka käy tšekin kielipiirissä ja nauttii luovista harrastuksista.
● Tärkeintä elämässä on vapaus unelmoida ja haaveena päätyä tekemään jotain sellaista, minkä takana voi seisoa rehellisesti.
● Jos Eeva voisi korjata minkä tahansa epäoikeudenmukaisuuden maailmassa, hän antaisi lapsille ja nuorille puitteet, joissa kasvaa mahdollisimman huolettomina hyvinvoiviksi aikuisiksi.
● Hanke: Euroopan solidaarisuusjoukkoja edeltäneen Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (EVS) pitkäkestoinen vapaaehtoishanke Slovakiassa 2018–2019. Lähettäjänä Rieska-Leader. 

Haastattelu on osa 24.4.–1.5.2026 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka tavoitteena on edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja kansalaisvaikuttamista tuomalla nuorten ääntä kuuluviin.

Updated on Maanantai, 01/06/2026

Vuosi vapaaehtoisena Puolan Wrocławissa sai Pudasjärveltä ponnistavan Janni Turpeisen pohtimaan työn merkitystä ja omaa paikkaa yhteisössä. Samalla kasvoi ymmärrys monikulttuurisesta arjesta ja selkiytyi oma suunta.

Kun Wrocławista tuli Jannin koti kymmenen kuukauden ajaksi, kotoisuuden tunne kumpusi pienistä arkisista samankaltaisuuksista paikallisten kanssa.

– Mun mielestä oli maailman ihaninta, että kun Puolassa meni ruuhka-aikaan ratikkaan, siellä oli 90 prosenttia ajasta täysin hiljaista! Heilläkin on sellainen oman tilan periaate, Janni muistelee.

Puolalaisen raitiovaunun rauhaan Jannin oli johdattanut lupaus, joka jäi mieleen kansainvälisiä vapaaehtoisia lähettävän ja vastaanottavan Maailmanvaihdon esittelykäynniltä: Euroopan solidaarisuusjoukoissa pääsee ulkomaille asumaan – “ilmaiseksi”.

Merkityksellistä työtä – mutta kenelle?

– Vapaaehtoistöihin hakeminen sai mut ajattelemaan sitä, kenelle mä teen sitä työtä, Janni kertoo. – Palkkaa ei makseta, joten mikä mun motivaattori on?

Puolalaisjärjestö Foundation of Social Integration Promin toiminta vähävaraisten lapsiperheiden, romaniperheiden ja ukrainalaisten sotapakolaisten hyväksi tuntui merkitykselliseltä. Myös työnkuva sosiaalisen median, video- ja valokuvauksen sekä tapahtumasuunnittelun parissa houkutteli.

Silti työn merkityksellisyyden teema saa Jannin varsin mietteliääksi.

Oman työajan kuluminen pitkälti ruudun ääressä tai muiden vapaaehtoisten seurassa sai tarkkanäköisen nuoren kyseenalaistamaan panoksensa suoraa vaikutusta paikallisyhteisöön.

– Mä en missään vaiheessa… Janni aloittaa, mutta korjaa sitten itseään: – Hmm, mä olin sanomassa, etten kokenut vaikuttavani siihen paikalliseen yhteisöön. Nyt aloin pohtia, vaikutinko sittenkin, koska näin, miten iloisiksi ne lapset tuli meidän järjestämissä tapahtumissa.

Jannin mieleen nousee erityisesti muisto vapaaehtoisjakson viimeiseltä viikolta, kun päiväkoti-ikäinen lapsi palasi jo kerran paikalta poistuttuaan takaisin – vain toivottaakseen Jannille “hyvää päivää”.

– Mun sydän suli siinä paikassa! Hän oli kattonu jostain kääntäjästä, että miten hän voi moikata mua suomeksi. Se oli niin sympaattinen juttu.

Ystävyyttä ja yksinäisyyttä monikulttuurisessa miljöössä

Alussa Jannista tuntui, että muut vapaaehtoiset lämpenivät uusille tuttavuuksille nopeammin. Hän ei osaa sanoa, oliko se “suomalainen kulttuuri -juttu” vai “minä-juttu”.

Monilla muilla oli porukassa myös muita samasta maasta tulleita, kun taas toista pohjoismaalaista ei vapaaehtoispiireissä ollut. Se tuntui ajoittain yksinäiseltä, sillä Janni tunnisti itsessään kaipuun oman kulttuurin jakamiseen.

Vapaaehtoisjakson jälkipuoliskolla osa ystävyyksistä kuitenkin syveni, ja lopulta kulttuuri oli niissä vain yksi asia muiden joukossa.

– Ollaan kuitenkin kaikki omanlaisiamme persoonia, sama se mistä tullaan. Ystävyyksiä voi rakentaa monenlaisten siltojen yli, Janni pohtii, ja antaa esimerkin: – Yksi mun parhaista ystävistä ei saapuessaan käytännössä puhunut englantia, mutta jotenkin me opittiin kommunikoimaan ja pitämään hauskaa yhdessä!

Monikulttuurisessa kämppis- ja kaveripiirissä oppiminen tapahtui keskustelujen lisäksi käytännön tilanteita tarkkailemalla.

– Me totuttiin siihen, että ei aina heti ymmärretä toistemme tapoja. Sellaisen suvaitsevaisuuden oppiminen olisi monille hyödyllistä.

Matka omaan itseen kaukana kotoa

Jälkeenpäin Janni arvioi vapaaehtoisjakson kirkastaneen hänen arvojaan. Avoimuus uusille kokemuksille vahvistui. Ja toisaalta: kun kävi kaukana omista läheisistä, heitä oppi arvostamaan uudella tavalla.

Arvokartan lisäksi kokemus viitoitti opiskelualan valintaa. Sosiaalisen median työtehtävät herättivät kiinnostuksen markkinointiin, ja palo kansainvälisyyteen ohjasi nimenomaan kansainvälisen liiketoiminnan tutkinto-ohjelmaan.

Vapaaehtoisjaksoon kuuluneet vastoinkäymiset puolestaan vauhdittivat Jannin itsenäistymistä. Nyt hän luottaa siihen, että selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Jälkeenpäin esimerkiksi oman kielitaidon jännittäminen on tuntunut “tosi tyhmältä pelolta”.

Kun Jannilta kysyy, kenelle hän suosittelisi tänä vuonna kolmekymppisiään juhlistavaa eurooppalaista vapaaehtoistoimintaa, hän parahtaa:

– Voi, kun mä haluaisin sanoa, että ihan kaikille ja kaikista mahdollisista syistä! Toisaalta haluaisin, että sellaiset ihmiset näkisi tän mahdollisuuden, kenelle se ei oo ilmiselvä vaihtoehto. Vapaaehtoistyö ei oo pelkästään ilmaista työtä, vaan myös sijoitus suhun ittees. Sä saat käytännössä ilmaiseksi maailman kalleimman kokemuksen!

Tulevaisuus täynnä toivoa – ja epävarmuutta

Lähitulevassa Jannilla häämöttää muutto pääkaupunkiseudulle Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksen siirtyessä Espoon Otaniemeen. Pienen paikkakunnan kasvatti myöntää, että hänellä on varauksensa pääkaupunkia kohtaan.

– Lopulta Helsinki on aika monikulttuurinen paikka. On kansainvälisiä kulttuureja ja ihmisiä eri puolilta Suomea. Ehkä mä sulaudun sinne ihan hyvin, Janni tuumii rauhaa äänessään.

Rauha kuitenkin hieman karisee, kun katse kääntyy laajempiin kysymyksiin. Vaikka Janni suhtautuu omaan tulevaisuuteensa toiveikkaasti, maailman tila herättää hänessä aivan toisenlaisia tunteita.

Sodat, ilmastonmuutos ja polarisaatio huolettavat. Maailma ei suoraan sanoen vaikuta kovin oikeudenmukaiselta paikalta, saati monet vallankahvassa olevat ihmiset tehtäviinsä sopivilta.

– Ja vaikka kaikki diktaattorit ja trumpit ja hirviömiljardöörit jotenkin deletoitaisiin, sinne nousisi joku muu. Korkeissa asemissa olevat ihmiset usein jotenkin sokaistuu, Janni huokaa. – Haluaisin, että maailman vaikutusvaltaisimmat ja rikkaimmat ihmiset näkisi, mitä elämä siellä toisessa ääripäässä on.

Tulevaisuuden epävarmuus harmittaa Jannia paitsi omasta, myös kaikkien lasten ja nuorten puolesta. Eikä syyttä: tuoreen Nuorisobarometrin mukaan jo puolet suomalaisnuorista suhtautuu maailman tulevaisuuteen pessimistisesti.

– Mutta ehkä moni nuori ajattelee myös, että me voidaan muuttaa asioita, koska me ollaan se tulevaisuuden sukupolvi.
 

Teksti: Laura Mettälä
 

Janni Turpeinen, 21, Mikkeli
● Kotoisin Pudasjärveltä, opiskelee parhaillaan kauppatieteitä International Business -ohjelmassa Mikkelissä ja tekee vuoroja kassatyöntekijänä.
● Viihtyy ulkoilmassa sekä musiikin, podcastien ja “tosi random” kirjojen parissa: nyt luvussa on Tuntematon sotilas ja äänikirjoina kuuntelussa Nälkäpeli-trilogia.
● Toivoo joskus tulevaisuudessa asuvansa ja työskentelevänsä ulkomailla.
● Toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta saamalla vaikutusvaltaisimmat ihmiset ymmärtämään, millaista elämä on heikoimmassa asemassa oleville.
● Hanke: Euroopan solidaarisuusjoukkojen pitkäkestoinen vapaaehtoishanke puolalaisessa järjestössä 2024–2025. Lähettäjänä Maailmanvaihto ry. 

Haastattelu on osa 24.4.–1.5.2026 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka tavoitteena on edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja kansalaisvaikuttamista tuomalla nuorten ääntä kuuluviin.

Updated on Maanantai, 01/06/2026

Erasmus+ nuorisovaihdon osallistujien Valo Heikkisen ja Ella Kuvajan mukaan vaihdot ovat monelle maailmaa mullistavia kokemuksia. Aktiivisina nuorisotoimijoina kaksikko tietää, että vaikuttamishalu elää mahtavasta porukasta ja merkityksellisestä tekemisestä muiden hyväksi.

Jännitystä ja jään murtamista

"Älä hättäile, istu mättäälle!" -nuorisovaihto keskittyi Oulujärven Nuoriso Leaderin nuorten omasta aloitteesta ilmastoon ja kestävään kehitykseen.

– Oli siistiä, että teema tuli meiltä. Kun joku vielä nakkasi sen idean, että “älä hättäile, istu mättäälle”, se aiheutti porukassa hilpeyttä, Valo kertaa hankkeen nimen syntytarinaa. 

– Tuli heti olo, että tästä tulee hyvä projekti!

Loppukesän koittaessa kurssi otettiin kohti ranskankielistä Belgiaa. Välejä vastaanottavan porukan kanssa oli lämmitelty etukäteen videopuheluissa ja esittelyvideoissa, mutta aluksi ryhmäytyminen ei tahtonut sujua.

– Me tuotiin ite ilmi, että tää ei oo nyt ryhmäprojekti. Että on vähän ongelmia sen kanssa, miten päästäisiin tekemään hommia suomalaiset ja belgialaiset yhessä, eikä omissa porukoissaan, Valo kertoo.

Poteroita alettiin purkaa tietoisesti. Vähitellen ryhmä hitsautui yhteen Maastrichtin päiväretken kaupunkisuunnistuksessa, jossa tiimit sekoitettiin yli kansallisuusrajojen, sekä iltanuotion, tähdenlentojen ja kummitusjuttujen äärellä.

Alkukankeutta selitti osin vieraan kielen puhumiseen liittyvä jännitys.

– Se tuntuu pelottavalta, kun lähtee tuolta pohjoisen korvesta, missä ei tarvi käyttää englantia. Meillä oli mukana myös yksi nuorempi kaveri, joka kauheesti jännitti jo lentokonetta ja ulkomailla käyntiä. Huomasin, että toisten tukeminen oli tärkeää, Ella linjaa empaattisesti.

Kun ryhmäytymiseen kiinnitettiin huomiota ja porukka kannatteli toisiaan, myös jännittäjät huomasivat vähitellen omien taitojensa kantavan.

Lohikäärmeen munavarkaan jäljillä

Yksi ryhmäyttävä kokemus osoittautui aiempiakin syvemmäksi: fantasiamaailmaan sijoittuvassa Youngsters and Dragons -roolipelissä tunteet kuohuivat, kun eri rooleihin ja yhteisöihin jaetut nuoret neuvottelivat paineen alla.

Jälkeenpäin nuoret saivat kuulla, että pelissä olisi ollut mahdollisuus valita toisenlainen strategia.

– Joku yritti ehdottaa, että mitä jos ei eliminoida ketään, mutta muut huusi päälle. Kun selvisi, että tämä henkilö oli oikeassa, moni avautui, että ärsyttää, ettei me kuunneltu tätä henkilöä. Porukalla tuli olo, että ei vitsi, meidän olis pitänyt toimia ryhmänä! Valo muistelee.

Peli sai nuoret pohtimaan, miksi toisin toimimisen mahdollisuus jäi huomaamatta.

– Me peilattiin sitä myös todelliseen maailmaan ja esimerkiksi siihen, miten valtiot reagoi toisiinsa. Mikä meitä estää katsomasta asioita uudesta näkökulmasta ja oppimasta menneestä? haastaa Ella.

Kuinka vanha sun fitti on?

Vaikka myös vierailut vaihtoehtoista ruoantuotantoa harjoittavaan yhteisöpuutarhaan ja maatilalle keräävät kaksikolta kehuja, pysäyttävimmät faktat pöytään löi suomalaisnuorten itse vetämä pikamuotityöpaja.

– Jäi mieleen, että jos nyt kaikki vaatteiden valmistaminen lopetettaisiin, me pärjättäis olemassa olevilla vaatteilla 150–250 vuotta! Se oli myös omituista, että keskimäärin ihmiset käyttää vaatetta vain muutaman kerran, Valo äimistelee.

Työpajassa laskettiinkin itsellä päällä olevien vaatteiden käyttöikä “paljonko sun outfit maksaa” -konseptista inspiroituen. Keskustelu laajeni myös globaaliin epäoikeudenmukaisuuteen, kun pikamuotiin liittyvä lapsityövoiman käyttö sai nuoret kuvittelemaan itsensä noiden nuorten asemaan.

Työpaja pani monen pohtimaan ostamisen vähentämistä ja vaihtoehtoja. Ella kertoo, että vaateosaston ohi kulkiessa kivaa paitaa katsoo nykyään eri näkökulmasta:

– Tarviinko mä oikeesti tätä, tuunko käyttämään, miten se on tuotettu?

Kaiken takana on yhteisö

Seuratessaan viimeaikaista uutisointia nuorten synkistä tulevaisuuskäsityksistä Ella kertoo pohtineensa, turtuuko heidän sukupolvensa vähitellen elämään kriisistä kriisiin vai jaksavatko he yrittää parantaa tilannetta.

Ella ja Valo ovat kuitenkin molemmat niitä nuoria, jotka ovat olleet mukana oppilaskunnissa alakoulusta saakka ja harrastavat tahoillaan partiota ja teatteria. Nuoriso Leader -aktiiveina he ovat paitsi järjestäneet useampia nuorisovaihtoja myös selvittäneet maakunnan nuorten toiveita ja tarpeita muun muassa kiertämällä Kainuuta pakohuonepelin kanssa.

Mikä sitten pitää heidän vaikuttamishalunsa yllä?

– Sit tietää, että on ainaki yrittäny, Valo kiteyttää.

– Itellä se on se yhteisö, Ella summaa. – Välillä meinaa tuntua epätoivoiselta, mutta kun taas näkee sitä porukkaa ja pääsee jakaan ajatuksia, se herättää toivoa. Näkee, mitä kohti ollaan tähtäämässä. Me halutaan luoda mahdollisuuksia nuorille ja yhteisöllisyyttä maaseudulla.

Ajatus on merkillepantava yksilö- ja suorituskeskeisessä ajassa: vaikuttamishalu ja aktiivisuus syntyvät yhteisössä, jossa tehdään yhdessä jotakin merkityksellistä muiden hyväksi.

Leveämmät hartiat ilmastohuolen kantamiseen

Kainuulaiskaksikko on huomannut, että kansainvälistyminen kutistaa maailmaa.

– Mitä enemmän on reissannu, sitä lähemmältä kaikki tuntuu. Vaikka tietyllä tasolla on erilaista, se ei tunnu niin vieraalta. Belgialaistenkin kanssa meillä oli paljon samoja ajatuksia, mielenkiinnonkohteita ja huolenaiheita, Ella kertoo.

Yksi jaetuista huolista oli ilmastokriisi.

Haastattelun aikana Valo ponnahtaa pystyyn, kääntää puhelimen takakameran päälle ja esittelee takapihansa sulaa maata; tavallisesti tähän aikaan vuodesta on täydelliset hiihtokelit.

– Tuolla ei hirveesti hiihellä, hän toteaa. – Mutta ilmastohuoli tuntuu kevyemmältä taakalta kantaa, kun tietää että muualla maailmassa on muita samanikäisiä, joita asia kiinnostaa ja turhauttaa.

Ilmastokriisi on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Ella on huomannut, että Suomessa sitä saatetaan vähätellä, koska pahimmat seuraukset realisoituvat vielä kaukana omasta elämänpiiristä. Samaan aikaan nuoret joutuvat elämään keskellä kriisiä, jota eivät itse ole aiheuttaneet, Valo huomauttaa.

Painavien huolien jakamisen rinnalla vaihdossa tehtiin myös hupaisia havaintoja. Belgialaisesta kulttuurista nauravaiselle kaksikolle tulee ensimmäiseksi mieleen peruna – eikä mikä tahansa suomalainen pottu.

– Belgialaisissa ranskalaisissa oli joku juju. Niitä ei missään nimessä saanut sekoittaa niihin tavan ranskalaisiin, mitä meillä on. Belgialaiset kertoi niistä perunoista pitkään ja intensiivisesti!

Teksti: Laura Mettälä

Valo Heikkinen, 18, Kajaani
● Opiskelee basistiksi ja keikkailee omaa “tyylivapaata rock-henkistä taidepläjäysmusiikkia” soittavan bändinsä kanssa.
● Ohjasi 15-vuotiaana ensimmäisen nuorisovaihtonsa innoittamana kokonaispitkän näytelmän Kajaanin harrastajateatterilla.
● Suunnittelee lähtevänsä Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoiseksi valmistumisen jälkeen.
● Toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta poistamalla erilaisten vähemmistöryhmien kokeman syrjinnän ja korjaamalla terveydenhuoltojärjestelmän.
● Hanke: "Älä hättäile, istu mättäälle!" -nuorisovaihto Belgiassa elokuussa 2025. Teemana ilmastonmuutos ja kestävä kehitys. Belgialaiset ovat hakeneet rahoitusta jatkohankkeelle.

Ella Kuvaja, 20, Jyväskylä
● Kotoisin Kajaanista, opiskelee parhaillaan sosionomiksi Jyväskylässä.
● Opettelee neulomaan villasukkia, vaikuttaa aktiivisesti partiossa, ja lähti aikanaan Nuoriso Leaderiin mukaan “minuutin mietittyään”.
● Haaveena on mielekäs työ, harrastukset ja yhteydenpito yhteisöihin, joissa on hyvä olla.
● Toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kaikille nuorille – myös maaseudulla – yhtäläiset mahdollisuudet elämässä.
● Hanke: Sama kuin yllä. 

Haastattelu on osa 24.4.–1.5.2026 järjestettävää Euroopan nuorisoviikkoa, jonka tavoitteena on edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja kansalaisvaikuttamista tuomalla nuorten ääntä kuuluviin.

Updated on Keskiviikko, 24/06/2026

Kerro lyhyesti itsestäsi – Mikä on nimesi, mistä olet kotoisin ja mitä teet tällä hetkellä (esim. opiskeletko, käytkö töissä tms.)?

Moi! Olen Sanni, 19-vuotias, kotoisin Alavudelta. Valmistuin keväällä ylioppilaaksi ja tällä hetkellä vietän välivuotta. Arkeni on kulunut pääasiassa urheilun parissa, ja sen ohella olen ehtinyt tehdä jonkin verran sijaisuuksia ala- ja yläkouluilla. Huhtikuussa suuntaan Kainuun prikaatin urheilukouluun.

Mistä sait tietää DiscoverEU:sta? Millainen tilanteesi oli ja millaisia odotuksia sinulla oli ennen matkalle lähtöä?

Muistaakseni näin somessa videon DiscoverEU:sta ja interrail-lipuista, joita he jakavat nuorille. Kiinnostuin heti ja hain lippuja syksyn 2024 haussa. Tammikuussa sain tiedon sähköpostiini: olin voittanut liput! Olin tietysti aivan innoissani. Muutamaa kuukautta myöhemmin, ylioppilaskirjoitusten jälkeen, hyppäsinkin jo junan kyytiin toteuttamaan matkaa.

Kuinka kauan DiscoverEU-matkasi kesti? Missä maissa vierailit matkan aikana? Toteutitko matkan yksin vai matkustitko kaverin kanssa? Tutustuitko matkalla uusiin ihmisiin?

Matkani kesti tasan neljä viikkoa. Matkustin ystäväni kanssa, joka voitti kyseiset interrail-liput vuosi minua aiemmin. Lensimme Helsingistä Tukholmaan, josta aloitimme varsinaisen interrailauksen. Neljän viikon aikana ehdimme kiertää peräti 12 maata: Ruotsi, Tanska, Saksa, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia, Kroatia ja Italia. Lisäksi kuljimme junalla Liechtensteinin läpi.

Matkamme aikana tapasimme valtavasti uusia ihmisiä, joista osan kanssa olen edelleen yhteydessä. Muutamat hostellit, joissa yövyimme useamman muun matkailijan kanssa samassa huoneessa, tarjosivat täydellisen mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin.

Mikä oli matkasi kohokohta?

On vaikeaa nimetä matkamme kohokohtaa, koska jokainen hetki oli omalla tavallaan niin ainutlaatuinen. Jos jokin hetki kuitenkin nousi ylitse muiden, se oli vierailu Slovenian Lake Bled:illä. Vaelsimme näköalapaikalle, josta avautui uskomaton maisema. Teetin siitä maisemasta myöhemmin taulun, joka on nyt kehyksissä huoneeni hyllyllä.

Mitä uutta opit matkan aikana? Opitko jotain itsestäsi? Vastasiko matka odotuksiasi? Yllättikö jokin asia sinut matkalla?

Kasvoin reissun aikana valtavasti. Minusta tuli rohkeampi ja itsevarmempi sekä luonteeltani että englannin kielen suhteen. Matka oli siis lähes täydellinen, sillä emme kohdanneet mitään isompia ongelmia. Kerran hyppäsimme väärään junaan, mutta sekin matka päättyi onnellisesti oikeaan määränpäähän. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka mukavia hostellit olivat - ajatus nukkumisesta tuntemattomien kanssa samassa huoneessa ei lopulta ollut lainkaan niin pelottavaa kuin etukäteen kuvittelin.

Millä tavalla tämä DiscoverEU-matka on vaikuttanut elämääsi jälkeenpäin?

Olen todella onnellinen, että pääsin kokemaan niin paljon uutta ja näkemään niin monia upeita paikkoja. Reissu avasi silmät sille, kuinka täynnä Eurooppa on kauniita kohteita, kun uskaltaa poiketa kaikkien suosituimpien turistipaikkojen ulkopuolelle. DiscoverEU-matka teki niin suuren vaikutuksen, että olenkin lähdössä maaliskuussa uudelle interrailille.
 

Updated on Tiistai, 17/02/2026

Kerro lyhyesti itsestäsi – Mikä on nimesi, mistä olet kotoisin ja mitä teet tällä hetkellä?

Moikka! Olen Unni ja asun Keravalla. Olen 14-vuotias ja tällä hetkellä käyn Sompion koulussa kahdeksatta luokkaa.

Mistä sait tietää EU:n nuoriso-ohjelmista? Kuinka päädyit juuri tähän vaihtoon? Millaisia odotuksia sinulla oli ja millainen tilanteesi oli ennen nuorisovaihdon aloittamista? 

EU:n nuoriso-ohjelmista olen saanut tietää montaa reittiä. Minulla on kokemusta lyhyessä, viikon nuorisovaihdossa olevien ranskalaisten koululaisten majoittamisesta. Lisäksi olen kuullut isoveljeltäni paljon tarinoita nuorisovaihdoista ja -projekteista, joilla hän on ollut mukana. 

Tähän vaihtoon päädyin mukaan isoveljeni kautta. Olen mukana partiossa, ja niin on isoveljenikin. Hänen lippukuntansa oli hakenut ja suunnitellut kyseistä projektia useamman vuoden ajan, ja se saatiin onneksi järjestymään. Pääsin projektiin mukaan peruutuspaikalle, joten sain tiedon vasta keväällä. Osallistuin kuitenkin lähtöä edeltäviin valmisteluihin ja projektin toteutukseen. 

Odotin projektia innolla, sillä isoveljeni on ollut mukana monella vastaavanlaisella reissulla. Olen kuunnellut hänen tarinoitaan ihaillen. Ennen tätä projektia minulla ei ollut kummemmin ystäviä ulkomailta. Englannin kielitaitoni oli melko hyvä, mutta en oikein uskaltanut tai ollut joutunut käyttämään sitä perheen kanssa matkustaessa. Projekti oli ensimmäinen ulkomaille suuntautuva matkani ilman vanhempia. Sen vuoksi minua jännitti moni seikka: osaisinko puhua englantia tarpeeksi hyvin, viihtyisinkö uusissa maissa ja saisinko ystäviä. En nimittäin tuntenut lähes ketään isoveljeni lippukunnasta, jonka nuorten kanssa olin nyt lähdössä tälle nuorisovaihto-ohjelmalle. Onneksi tämä muuttui pian, kun pääsin mukaan suunnitteluun ja tapaamisiin.

Missä vaihto järjestettiin, kuinka pitkään se kesti ja mitä teit sen aikana?

Vaihto järjestettiin Kreikassa, lähellä Thessaloníkia. Majoituimme eräällä leirintäalueella vuoren rinteellä. Itse vaihdon projektiosuus kesti kuusi päivää, mutta koska matkustimme maata pitkin, koko reissuun meni yhteensä kaksi viikkoa. Teimme matkan kesäkuun alussa. 

Matkan varrella yövyimme ja pysähtelimme eri maiden tunnetuissa kohteissa mutta myös aivan tavallisilla alueilla. Bussissa hioimme työpajojen ohjelmia ja tutustuimme muihin matkatovereihimme. Sain nopeasti ystäviä. Itse projektin aikana tutustuimme muiden maiden partiolaisiin (jotka olivat osana projektia), ohjasimme ja osallistuimme erilaisiin rauhaa käsitteleviin työpajoihin ja opimme muiden maiden kulttuurista. Projektin nimi oli “Paths for Peace”, eli aiheena oli rauha. Mielestäni aihe oli hyvä ja ajankohtainen.

Millaista oli matkustaa Eurooppaan maata pitkin? Mitä uutta opit maata pitkin matkustamisesta ja vihreästä matkustamisesta vaihdon aikana?

Euroopassa maata pitkin matkustaminen oli aivan upea kokemus. Rakastin nähdä uusia paikkoja ja nähdä eri maita ns. pintaa syvemmältä. Uskoisin, että maata pitkin matkustaessa oppi paljon enemmän itse maiden kulttuureista ja oikeasta elämästä kuin jos olisi vaikkapa vain lentänyt maan pääkaupunkiin. Tuli paljon positiivisia kokemuksia siitä, miten vuorovaikutus onnistui paikallisten kanssa vaikkei englantia olisi puhuttukaan kaikissa pikkukylissä. 

Maata pitkin matkustamisesta tuli hyvä ja vastuullinen olo, sillä se on huomattavasti ekologisempaa kuin lentäminen. Lisäksi esim. lämpötilaan tottuminen oli helpompaa, kun muutos Suomen koleasta ilmasta Kreikan kosteaan kuumuuteen tapahtui “asteittain”. Matka sujui joutuisasti, ja näin ja koin paljon upeita asioita. Bussissa istuminenkaan ei ollut tylsää, sillä pystyi tutustumaan matkatovereihin sekä katselemaan, miten maisemat ja kasvillisuus muuttuivat. Lisäksi koska emme nukkuneet kuin parina yönä bussissa, näimme paljon erilaisia kaupunkeja yöpyessämme matkan varrella.

Oliko jotain, mikä yllätti sinut?

Eniten minut yllätti se, miten hienosti totuin kaikenlaisiin olosuhteisiin. Minua oli jännittänyt matkustaminen ilman vanhempia ja kokonaan uusien ihmisten kanssa oleminen sekä matkustaminen. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja huomasin, että omalla suhtautumisella asioihin voi vaikuttaa niiden vakavuuteen. Projekteilla, joissa on paljon ihmisiä ja tapahtumia, voi sattua kaikenlaista yllättävää. Sen vuoksi kannattaa aina mieluummin suhtautua vastoinkäymisiin ilolla kuin valittamalla. 

Itse projektin aiheesta minut yllätti, kuinka erilaisissa olosuhteissa loppujen lopuksi elimme muiden maiden projektin osallistujien kanssa. Mukana oli georgialaisia, ukrainalaisia ja kreikkalaisia nuoria. Rauha tarkoittaa meille kaikille hyvin eri asioita. Ukrainalaisten ikäisteni nuorten tarinat kolahtivat kyllä syvälle.

Mitä uutta opit?

Opin valtavasti muiden maiden kulttuureista, etenkin niiden, joista meillä oli muita osallistujia projektilla. Monissa maissa meille suomalaisille itsestään selvät asiat voivat olla luksusta. Tämä kaikki konkretisoitui, kun matkusti ja vieraili muissa maissa ihan normaaleilla asuinalueilla eikä vain suurkaupungeissa. 

Rauhasta ja projektista opin, että monilla nuorilla on hyvin erilaisia ja tasoisia ongelmia rauhan kanssa heidän kotimaissaan. Tämän avulla opin arvostamaan vielä enemmän omaa elämääni. Rauhalla on myös mielestäni eri tasoja, kuten jokapäiväisen elämän rauhaa ja koko maailmaa koskettavaa rauhaa. Keskustelut ryhmissä rauhasta ja konfliktien ratkaisemisesta olivat rakentavia. 

Matkalla opin tuntemaan monia ihmisiä ja sain uusia ystäviä. Opin hieman heidän kieliään ja huomasin, että osasin hyödyntää kouluaineita käytännössä. Maantiedossa opitut kasvillisuusvyöhykkeet vaihtuivat bussin ikkunan takana ja monissa ryhmätöissä kerätyt taidot tulivat tuollakin ihmisten kanssa työskennellessä tarpeeseen. Opin myös rohkeutta englannin puhumiseen ja vuorovaikutukseen kielimuurista huolimatta. Itseluottamus parani, kun muut ymmärsivät puhettani ja mielipiteitäni. Kaikki olivat mukavia, ja olen iloinen ja kiitollinen tästä upeasta mahdollisuudesta!

Millä tavalla tämä kokemus on vaikuttanut myöhempään elämääsi?

Myöhempään elämääni tämä kokemus on vaikuttanut merkittävästi. Sosiaalisten taitojen saralla olen rohkeampi ja varmempi omasta kielitaidosta ja kyvystäni tutustua muihin ihmisiin. Myös usko selviämiseen erilaisissa oloissa vahvistui, kun kaikki ei aina mennyt suunnitelmien mukaan mutta pysyin silti positiivisena. Englannin puhumiseni ja rohkeuteni sen käyttöön nousi huomattavasti. 

Myöskin käsitykseni rauhasta vahvistui. Suomen turvallista ja rauhallista ympäristöä oppi arvostamaan paljon enemmän, kun on kuullut saman ikäisten ukrainalaisten nuorten tarinoita sodan kauhuista. Nykyään aiemmin kaukaiset asiat muualla Euroopassa tuntuvat jollain tapaa läheisemmiltä. Kokemus on ollut aivan uskomaton, ja näissä tapahtumissa riittää ajateltavaa ja muisteltavaa vielä pitkäksi aikaa! 
 

Updated on Tiistai, 17/02/2026