© Steven Lelham - Unsplash
Puhtia liikuntaviikosta: #NowWeMove!
Päivitetty viimeksi Keskiviikko, 10/07/2024
Urheilu ja liikunta parantavat elämänlaatua. Ne auttavat jaksamaan ja samalla parantavat stressinsietokykyä ja unen laatua. Lähde liikkeelle Move Week ‑liikuntaviikolla!
Move Week -liikuntaviikko on vuosittain toukokuussa järjestettävä Euroopan laajuinen tapahtuma, jolla lisätään tietoisuutta säännöllisen urheilun ja liikunnan hyödyistä. Liikuntaviikko on kaikille toimijoille avoin kampanja, jonka tavoitteena on aktivoida ihmisiä esittelemään toimintaansa tai tapahtumaansa yhteisölleen. Tempaus kannustaa vuosittain yli 4 miljoonaa ihmistä osallistumaan viikon aikana järjestettäviin liikuntatapahtumiin.
EU-rahoitteista liikuntaviikkoa ja NowWeMove-kampanjaa koordinoi urheilu- ja kulttuurijärjestöjen kansainvälinen katto-organisaatio ISCA yhteistyössä Euroopan pyöräilyliitto ECF:n kanssa.
Tapahtumia
Liikuntaviikon aikana siihen osallistuvat järjestöt ja kaupungit eri puolilla Eurooppaa järjestävät tapahtumia, joilla kannustetaan ihmisiä urheilemaan ja liikkumaan yhdessä. Ideana on pitää hauskaa ja koota paikallisyhteisöt osallistumaan yhteiseen toimintaan.
Viikon mittaisen urheilu- ja liikuntafestivaalin aikana järjestetään tuhansia tapahtumia, kuten urheiluseurojen avoimia lajikokeiluja, kävely- ja juoksutapahtumia, pyöräretkiä, katu-urheilua ja koululiikuntaa. Jos olet koskaan miettinyt uuden harrastuksen kokeilemista, uusien ystävien hankkimista tai terveemmän elämän aloittamista, liikuntaviikko on odottamasi tilaisuus.
Liikuntaviikon tapahtumien järjestäminen
Liikuntaviikko on avoin kaikille kaikkialla Euroopassa. Jos olet koulun tai liikuntaseuran jäsen, miksi et ehdottaisi sille toiminnan järjestämistä liikuntaviikon aikana?
Urheilua ja liikuntaa edistävä kampanja #NowWeMove tukee liikuntaviikkoa. Sen tavoitteena on kannustaa 100 miljoonaa eurooppalaista aloittamaan urheilu tai liikunta vuoteen 2020 mennessä. Jos et pääse viikon tapahtumiin, voit kuitenkin liittyä mukaan verkossa ja/tai osallistua muihin tempauksiin, kuten vuosittain 29. huhtikuuta järjestettävään hissittömään NoElevatorsDay-päivään.