Romanialainen ruoka on saanut vaikutteita eri kulttuureista. Romaniassa yhdistellään roomalaisia, turkkilaisia, kreikkalaisia, itävaltalaisia ja bulgarialaisia reseptejä ja tyylejä, joten se on erinomainen paikka maistaa uusia ruokalajeja. Muista käydä jollakin Timișoaran toreista, joilta saa Romanian maaseudulla kasvatettuja vihanneksia ja hedelmiä. Kaupungissa on tarjolla runsaasti maukkaita ruokalajeja ja paikallisia erikoisuuksia, kuten paahdetusta munakoisosta tehty salaatti salată de vinete tai munakoisosta ja punaisesta paprikasta tehty dippikastike zacuscă. Pitkän innovointi- (Timișoara tunnetaan ”ensimmäisten kaupunkina”) ja kulttuurihistoriansa ansiosta Timișoara valittiin vuoden 2023 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, mistä tuli uusi osa sen kulttuuriperintöä.
Pécsin valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2010 antoi aiheen kunnostaa Zsolnayn kulttuurikorttelin, jossa hylätyt tehdasrakennukset muunnettiin uudeksi kulttuurikeskukseksi. Pécsissä kannattaa tutustua unkarilaisiin perinneruokiin, joita ovat esimerkiksi halászlé, joka on tunnettu mausteinen kalakeitto, jossa on tulista paprikaa, ja kesäkeitot kuten pinaattikeitto spenótfozelék ja kurpitsakeitto tökfozelék. Voit myös käydä torilla syömässä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Maukkaan lounaan jälkeen voi kävellä Királyn kävelykatua ja piipahtaa yhdessä kadunvarsikahviloista tai ihailla uusklassisia julkisivuja ja vanhoja rakennuksia.
Serbialainen ruoka on kreikkalaisten, bulgarialaisten, turkkilaisten ja unkarilaisten vaikutteiden ansiosta erittäin monipuolista, ja Serbia onkin täydellinen matkakohde uusia kulinaarisia elämyksiä etsivälle. Novi Sadin vihreiltä toreilta löydät tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä kotitekoisia tuotteita. Riblja Pijaca (kalatori) ja Futoškan tori ovat hyviä paikkoja tutustua erikoisuuksiin. Novi Sad soveltuu erinomaisesti kävelyyn ja ruokahalun kasvattamiseen. Käyskentele vaikkapa osittain kävelykaduksi muutetulla Dunavskalla (”Tonavakatu”), jossa voit ihailla 1800-luvun puolivälissä rakennettuja suuria kaupunkitaloja. Ne pystytettiin Novi Sadin vaurioiduttua vuoden 1848 vallankumouksessa. Sittemmin Novi Sad valittiin vuoden 2022 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, ja siellä onkin runsaasti mielenkiintoisia paikkoja, joihin tutustua.
Skopje on ainutlaatuisen viehättävä, ja sillä on monipuolinen historia. Se on myös hyvä paikka maistaa Pohjois-Makedonian kansallisruokaa nimeltään tavče gravče, joka on sipulilla ja mausteilla höystettyä papumuhennosta. Debar Maalo on ihastuttava puiden reunustama kortteli, jossa on viehättäviä ravintoloita ja baareja, ja siellä on erinomaiset mahdollisuudet tutustua paikallisiin erikoisuuksiin. Voit myös nauttia historiallisista makuelämyksistä Skopjen 1100-luvulta peräisin olevassa vanhassa basaarissa tai vierailla 500-luvun bysanttilaisessa (ja myöhemmin ottomaanien hallitsemassa) Tvrdina Kalen linnoituksessa. Näkemisen arvoinen on myös mäenrinteessä sijaitseva ottomaanien aikainen Skopjen vanhakaupunki Čaršija mutkaisine kujineen ja historiallisine rakennuksineen.
Plovdiv sijaitsee Balkanvuorten, Sredna Goran vuorijonon ja Rodopin vuoriston välissä keskellä Traakian laaksoa. Sitä ympäröivät kauniit solat, kukkulat, metsät ja vesiputoukset. Päiväretkeä sen luontoon voi suositella lämpimästi. Kaupungissa on paljon mielenkiintoisia kohteita, kuten muinainen roomalainen teatteri, joka on vieläkin käytössä, ja vuonna 1884 rakennettu Sveta Bogoroditsan kirkko, joka sijaitsee 800-luvulla perustetun pyhäkön paikalla. Vuonna 2019 Plovdiv oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Voit myös käydä jollakin Plovdivin toreista ostamassa paikallisia vihanneksia, joita viljelijät myyvät usein itse, ja maistaa bozaa (toisinaan myös bosa), joka on maissi-, vehnä- tai riisijauhosta valmistettu kevyesti käynyt juoma, jolla sanotaan olevan terveysvaikutuksia. Tärkeä osa bulgarialaista keittiötä ovat fermentoidut vihannekset, joiden on hiljattain tehdyissä tutkimuksissa todettu lisäävän hyviä suolistobakteereja.
Euroopan ja Aasian yhtymäkohdassa sijaitsee kuhiseva, jännittävä ja ainutkertainen kaupunki – tervetuloa Istanbuliin. Tämä sykkivä metropoli on erinomainen paikka tutustua erilaisiin ruokakulttuureihin. Koska Turkissa on useita ilmastovyöhykkeitä, meri on lähellä ja Istanbul on historiallisesti merkittävä kauppapaikka, tuoreita aineksia, mausteita ja yrttejä on valtavasti saatavilla. Istanbulissa on erinomaisia ruokatoreja, kuten lähiseudun tuoreita maataloustuotteita myyviä viikoittaisia ulkoilmatoreja ja tuoretta kalaa, mausteita ja luomutuotteita myyviä pysyviä toreja. Egyptiläinen basaari perustettiin vuonna 1660, joten siellä käyminen on sekä kulinaarinen että historiallinen kokemus. Älä unohda maistaa juuri puristettua granaattiomenamehua, jota myydään kärryissä ympäri kaupunkia aina syys-lokakuussa.
Sofia on eläväinen kaupunki, jossa on vilkas nuoriso- ja ruokakulttuuri. Maista Sofiassa käydessäsi yksinkertaista kurkusta, tomaatista, kevätsipulista, paprikasta ja juustosta tehtyä shopska salata ‑salaattia, kurkusta ja jogurtista valmistettua kylmää tarator-keittoa tai voimakkaasta maustaan ja paksusta koostumuksestaan tunnettua bulgarialaista kiselo mlyako -jogurttia, jolla uskotaan olevan terveysvaikutuksia. Käy Sofian kauppahallissa, joka on yksi vanhimmista yhä käytössä olevista kaupparakennuksista, tai hiljattain kunnostetulla Naisten torilla, josta ostetuista tuoreista vihanneksista voit laittaa itse ruokaa. Sofiassa on parhaillaan käynnissä vihreä uudistus. Se on päässyt yli teollisesta menneisyydestään, ja vuonna 2022 se oli yksi Euroopan vihreä pääkaupunki ‑kilpailun finalisteista.